Vanheneva väestö ja alhainen työllisyys korkean huoltosuhteen taustalla | Tieto & Trendit
Tieto&trendit 3/2016 22.6.2016 Kaija Ruotsalainen

Vanheneva väestö ja alhainen työllisyys korkean huoltosuhteen taustalla

U. Östlund

Kuva U.Östlund

Suomen väestö vanhenee vauhdilla: 65 vuotta täyttäneitä on vuonna 2040 lähes 420 000 enemmän kuin tällä hetkellä. Väestöllinen huoltosuhde eli lasten ja 65 vuotta täyttäneiden määrä suhteessa työikäiseen väestöön kasvaa, sillä samassa ajassa työikäisten määrä pysyy suurin piirtein ennallaan.

Myös taloudellinen huoltosuhde eli työttömien ja työvoiman ulkopuolella olevien suhde työssäkäyviin heikkenee tulevaisuudessa, ellei työllisyyttä saada nousuun.

Tarkastelen artikkelissani väestöllisen ja taloudellisen huoltosuhteen kehittymistä Suomessa viimeisten vuosikymmenten aikana.

Esitän lisäksi laskelmia siitä, miten taloudellinen huoltosuhde kehittyisi, jos työllisyysaste pysyisi nykyisellä tasollaan ja siitä, millä tasolla työllisyysasteen pitäisi olla, jotta nykyinen taso huoltosuhteessa säilyisi. Laskelmat perustuvat viimeisimpään väestöennusteeseen vuodelta 2015 ja viimeisimpiin tietoihin työllisyydestä työssäkäyntitilaston mukaan.

Ikääntyminen kasvattaa väestöllistä huoltosuhdetta

Väestöllinen huoltosuhde eli alle 15-vuotiaiden ja 65 vuotta täyttäneiden suhde työikäiseen, 15 – 64-vuotiaaseen väestöön oli vuoden 2015 lopussa lähes 60. Tämä tarkoittaa, että sataa työikäistä kohden oli 60 lasta ja 65 vuotta täyttänyttä.

Edellisen kerran väestöllinen huoltosuhde oli näin korkea 1960-luvun alkuvuosina. 1960-luvulla huoltosuhdetta kasvatti suuri lasten osuus väestöstä, nyt sen nousuun vaikuttaa yhä kasvava vanhusväestön osuus.

Ikärakenteen muutos vaikuttaa huoltosuhteeseen, vaikkakaan se ei suoraan kuvaa väestön ikärakennetta. Neljä vuosikymmentä sitten, 1970-luvun alussa, lapsia ja 65 vuotta täyttäneitä oli sataa työikäistä kohti noin 50.

Väestöllinen huoltosuhde oli alimmillaan vuonna 1984, jolloin sataa työikäistä kohden oli 47 lasta ja yli 64-vuotiasta. Huoltosuhde pysyttelikin alle 50:n seuraavat parikymmentä vuotta, jonka jälkeen se on alkanut kasvaa suhteellisen nopeasti. (Kuvio 1.)

Kuvio 1. Väestöllinen huoltosuhde ja sen osatekijät 1970 – 2015 sekä ennuste vuoteen 2040

Kuvio 1. Väestöllinen huoltosuhde ja sen osatekijät 1970 - 2015 sekä ennuste vuoteen 2040. Lähteet: Tilastokeskus, väestörakenne, väestöennuste

Lähteet: Tilastokeskus, väestörakenne, väestöennuste

Lasten osuus väheni tasaisesti sitä mukaa kuin yli 64-vuotiaiden osuus kasvoi. Vuonna 2008 yli 64-vuotiaita ja alle 15-vuotiaita oli suurin piirtein saman verran.

Uusimman, vuoden 2015 väestöennusteen mukaan yli 64-vuotiaiden osuuden väestöstä arvioidaan nousevan nykyisestä 20 prosentista 26 prosenttiin vuoteen 2040 mennessä. Työikäisten osuus väestöstä pienenee nykyisestä noin 63 prosentista 61 prosenttiin vuoteen 2020 ja 59 prosenttiin vuoteen 2030 mennessä.

Väestöllinen huoltosuhde oli vuoden 2015 lopussa 58,2. Ennusteen mukaan 60 huollettavan raja ylittyisi vuonna 2017 ja 70 huollettavan raja vuoteen 2032 mennessä.

Näin korkea huoltosuhde vallitsi Suomessa viime vuosisadan alkupuolella. Tilannetta ei kuitenkaan voi verrata yli sadan vuoden takaiseen aikaan, koska silloin huoltosuhdetta kasvatti suuri lasten osuus – lähes kolmasosa väestöstä oli alle 15-vuotiaita. Vanhusten osuus väestöstä oli tuolloin hyvin pieni.

Edullisin huoltosuhde Helsinki-Uudellamaalla

Alueittaiset erot ovat varsin suuria. Suuralueista edullisin väestöllisen huoltosuhteen taso on ollut Helsinki-Uudellamaalla, jonne muuttoliike on tuonut työikäistä väestöä. Kun muualla luvut ovat muutaman viime vuosikymmenen aikaan olleet hyvin lähellä toisiaan, Helsinki-Uudenmaan huoltosuhde on ollut monta yksikköä alempi.

Ahvenanmaalla on ollut muista poikkeava kehitys. 1980-luvulta aina 2000-luvun alkuun Ahvenanmaan huoltosuhde oli muuta Suomea korkeampi. Nykyisin Ahvenanmaan huoltosuhde on Helsinki-Uudenmaan jälkeen toiseksi edullisin. (Kuvio 2.)

Kuvio 2. Väestöllinen huoltosuhde suuralueittain 1980 – 2015

Kuvio 2. Väestöllinen huoltosuhde suuralueittain 1980 - 2015. Lähde: Tilastokeskus, väestörakenne

Lähde: Tilastokeskus, väestörakenne

Vaikka alueiden välillä on tasoeroja, niin trendi on kaikissa sama: 1980-luvun puolivälistä vuoteen 2010 saakka huoltosuhde nousi loivasti, sen jälkeen tapahtui jyrkkä käänne ylöspäin.

Viimeisen viiden vuoden aikana sata työikäistä on saanut keskimäärin 6,7 huollettavaa lisää, joillakin suuralueilla vähän tätäkin enemmän.

Maakunnista korkein huoltosuhdeluku on muuttotappiosta kärsineessä Etelä-Savossa. Vuoden 2015 lopussa siellä oli sataa työikäistä kohden 69 lasta ja yli 64-vuotiasta. Tilanne ei näytä parantuvan tulevaisuudessakaan.

Viimeisimmän väestöennusteen mukaan vuonna 2040 Etelä-Savon väestöstä lähes puolet on lapsia tai yli 64-vuotiaita, jolloin huoltosuhdeluku on jo yli 90. Ennusteen mukaan muutos on myös suurin juuri Etelä-Savossa: vuonna 2040 jokaista sataa työikäistä kohden on noin 23 lasta tai yli 64-vuotiasta enemmän kuin vuonna 2015.

Uusimaa erottuu ikärakenteeltaan edukseen muista maakunnista. Tällä hetkellä Uudenmaan väestöllinen huoltosuhde on noin 50, joka tarkoittaa sitä että noin kaksikolmasosaa väestöstä kuuluu työikäiseen, 15 – 64-vuotiaaseen väestöön.

Vaikka työikäisen väestön osuus pienenee tulevaisuudessa myös Uudellamaalla, on pieneneminen kuitenkin muuttovoiton vuoksi selvästi maltillisempaa kuin monessa muussa maakunnassa. Vuoteen 2040 mennessä väestöllinen huoltosuhde nousee ennusteen mukaan Uudellamaalla lähelle 60:tä eli tasolle, jossa useimmat maakunnat jo nyt ovat. (Kuvio 3.)

Kuvio 3. Väestöllinen huoltosuhde 2015 ja ennuste vuodelle 2040 maakunnittain

Kuvio 3. Väestöllinen huoltosuhde 2015 ja ennuste vuodelle 2040 maakunnittain. Lähteet: Tilastokeskus, väestörakenne, väestöennuste

Lähteet: Tilastokeskus, väestörakenne, väestöennuste

Missä työvoimapula?

Suurta työvoimapulaa on ennustettu pitkään. Viimeisten vuosien väestörakenteen kehitys ja väestöennuste antaisivatkin tähän ennusteeseen aihetta. Työikäisen väestön määrä Suomessa kääntyi laskuun vuonna 2010 ja trendi jatkuu nykyisen väestöennusteen mukaan aina 2020-luvun loppupuolelle saakka.

Vuodesta 2010 työikäisen, 15 – 64-vuotiaan väestön määrä vähentyi lähes 80 000 henkilöllä vuoden 2015 loppuun mennessä. Nykyisen väestöennusteen mukaan työikäisiä on vuonna 2020 noin 42 000 ja vuonna 2030 noin 60 000 nykyistä vähemmän.

Työllisyysaste eli työllisten osuus työikäisestä väestöstä on viime aikoina ollut hieman alle 70 prosenttia. Jos työllisyys pysyy samalla tasolla, tarkoittaa se yhä pienenevää työllisten määrää, sillä työikäisen väestön määrä jatkaa vähenemistään maahanmuuttovoitosta huolimatta vielä useita vuosia.

Kun koko Suomen väestön määrä kuitenkin kasvaa, yhä suurempi osa väestöstä on työllisyyden ulkopuolella eli eläkkeellä, työttömänä, koulussa tai opiskelemassa.

Aivan viime vuosina työssäkäyvien määrä on vähentynyt. Eläkkeelle lähtevien tilalle ei ole palkattu vastaavaa määrää uusia työntekijöitä, eivätkä irtisanotut ole aina löytäneet uutta korvaavaa työpaikkaa.

Vaikka työikäisen väestön määrä onkin pienentynyt jo useamman vuoden ajan, ei tällä hetkellä ole nähtävissä mitään suurta työvoimapulaa lukuun ottamatta joitakin aloja ja alueita. Talouden suhdanteet ovat viime vuosina olleet niin heikot, että vaikka tarjolla olevan työikäisen väestön ja työvoiman määrä pieneneekin, ei suurta kilpailua työvoimaan ole kohdistunut.

Työttömien työnhakijoiden määrä on kasvanut vuodesta 2011 lähtien vuosittain. Tilastokeskuksen työssäkäyntitilaston mukaan työttömiä oli vuoden 2011 lopussa 257 000 eli 9,8 prosenttia työvoimasta. Vuoden 2015 lopussa työtä vailla oli jo lähes 375 000 henkilöä.

Taloudellinen huoltosuhde seuraa talouden muutoksia

Taloudellinen huoltosuhde on suhdeluku, joka kuvaa työttömien ja työvoiman ulkopuolella olevien määrää suhteessa työllisten määrään. Sen pohjana on väestöllinen huoltosuhde. Siihen vaikuttaa ratkaisevasti myös taloudellinen tilanne, joten se on herkkä äkillisille muutoksille. Tästä syystä sen kehitystä on vaikeampi ennakoida kuin väestöllisen huoltosuhteen.

Vuonna 1970 taloudellinen huoltosuhde oli 139 (kuvio 4). Vuoden 1970 korkeaan arvoon vaikutti etenkin suuri lasten osuus sekä se, että naisten työssäkäynti oli huomattavasti vähäisempää kuin nykyään. Tuolloin alle 15-vuotiaiden osuus väestöstä oli lähes neljännes ja vain hieman yli puolet työikäisistä naisista kävi töissä.

Kuvio 4. Taloudellinen huoltosuhde ja väestö pääasiallisen toiminnan mukaan 1970 – 2014

Kuvio 4. Taloudellinen huoltosuhde ja väestö pääasiallisen toiminnan mukaan 1970 - 2014. Lähteet: Tilastokeskus, työssäkäyntitilasto, väestörakenne

Lähteet: Tilastokeskus, työssäkäyntitilasto, väestörakenne

Tällä hetkellä alle 15-vuotiaita on noin 16 prosenttia väestöstä. Naisten työllisyysaste on viime vuosina ollut 70 prosentin tuntumassa. Miesten työllisyysaste vuonna 1970 oli 74 prosenttia ja nykyisin se on hieman naisten työllisyysastetta alempi.

Työllisyys oli huipussaan 1980-luvun lopulla ja taloudellinen huoltosuhde oli edullisimmillaan: sataa työllistä kohden oli noin 110 ei-työllistä (lapset, eläkeläiset, työttömät, opiskelijat ym.). Seuraavan vuosikymmenen alun lamassa taloudellinen huoltosuhde heikkeni hyvin nopeasti, vaikka ikärakenteessa ei tapahtunut juurikaan muutoksia.

Väestöllinen huoltosuhde pysyi samalla tasolla, mutta taloudellinen huoltosuhde oli vuonna 1993 korkeimmillaan eli 100 työllistä kohden oli peräti 170 ei-työllistä. Tällöin huoltosuhteen heikkenemiseen vaikutti työttömyyden nopea kasvu. Vuoden 1993 lopussa Suomessa oli yli puoli miljoonaa työtöntä työnhakijaa.

1990-luvun laman varjo oli pitkä, eikä siitä ole vieläkään kokonaan toivuttu. 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen lähestyessä loppuaan tilanne näytti jo hieman valoisammalta, työllisyysaste oli noin 70 prosenttia ja huoltosuhde oli 124.

Ilo oli lyhytaikainen, sillä uuden vuosikymmenen vaihteessa työllisyys heikkeni ja sitä myötä myös huoltosuhde. Vuoden 2014 lopussa luku oli 141.

Idässä ja pohjoisessa heikoin taloudellinen huoltosuhde

Maantieteellisesti erot taloudellisessa huoltosuhteessa ovat suuria. Taloustilanne Uudellamaalla ja Ahvenanmaalla on aina ollut huomattavasti muuta maata parempi ja se heijastuu taloudelliseen huoltosuhteeseen. Vuodesta 1990 lähtien taloudellinen huoltosuhde on näissä maakunnissa ollut koko maan keskiarvoa parempi.

Myös Varsinais-Suomen ja Pohjanmaan maakunnissa huoltosuhde on useimpina vuosina ollut koko maan huoltosuhdetta edullisempi. Sen sijaan Kainuun, Pohjois-Karjalan, Etelä-Savon ja Lapin maakunnissa huoltosuhde on ollut merkittävästi muuta maata korkeammalla tasolla.

Kainuussa, Lapissa ja Pohjois-Karjalassa huoltosuhdeluku ylitti 1990-luvun puolivälissä 200 eli toisin sanoen alle kolmasosa maakunnan väestöstä oli työssäkäyviä.

Vuoden 2014 lopussa taloudellinen huoltosuhde oli edullisin Ahvenanmaalla, jossa noin puolet väestöstä oli työllisiä. Myös Uudellamaalla tilanne on muuta maata huomattavasti parempi: siellä työttömiä ja työvoiman ulkopuolella olevia oli 115 sataa työllistä kohden.

Vuodesta 2010 tilanne on heikentynyt Ahvenanmaata lukuun ottamatta kaikissa maakunnissa. Koko maassa sataa työllistä kohden oli vuoden 2014 lopussa lähes kymmenen ei-työllistä enemmän kuin vuonna 2010. Kymenlaaksossa, Päijät-Hämeessä ja Keski-Suomessa lisäys oli yli 14 ei-työllistä. (Taulukko 1.) Tilanteen heikkeneminen johtui työttömyyden kasvusta sekä väestön eläköitymisestä.

Taulukko 1. Taloudellinen huoltosuhde 1990–2014 maakunnittain

Taulukko 1. Taloudellinen huoltosuhde 1990 - 2014 maakunnittain. Lähteet: Tilastokeskus, työssäkäyntitilasto, omat laskelmat

Lähteet: Tilastokeskus, työssäkäyntitilasto, väestöennuste, omat laskelmat

Taloudellinen huoltosuhde heikkenee edelleen

Väestöllisen huoltosuhteen voi ennakoida heikkenevän suhteellisen luotettavasti nykykehityksen perusteella. Taloudellisen huoltosuhteen ennustaminen on vaikeampaa. Siihen vaikuttavat niin globaalit kuin paikallisetkin tekijät, ja se on väestörakenteen lisäksi vahvasti riippuvainen alueen työllisyystilanteesta.

Taloudellinen huoltosuhde paranee työllisten osuuden kasvaessa eli työllisyysasteen noustessa. Työllisyysasteen nousu riippuu pitkälti taloudellisesta tilanteesta, mutta työllisyysasteeseen pyritään vaikuttamaan myös politiikan keinoin. Työurien pidentäminen, eläkeiän nostaminen sekä työttömien ja syrjäytyneiden aktivoiminen ovat siihen tähtääviä toimenpiteitä.

Virallinen työllisyysaste lasketaan työllisten osuutena 15−64-vuotiaasta väestöstä, ja se oli Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan vuoden 2014 joulukuussa 67,4 prosenttia. Työssäkäyntitilastossa, johon seuraavassa esitetyt laskelmat perustuvat, käytetään lähdeaineistoina hallinnollisia rekistereitä. Tiedot työllisyydestä perustuvat työeläkevakuutustietoihin.

Tällä hetkellä työeläkevakuutusvelvollisuus alkaa 18 vuoden iästä. Siitä syystä seuraavissa laskelmissa käytetään ikäryhmää 18 – 67-vuotiaat. Tämän ikäisestä väestöstä oli vuoden 2014 lopussa työssäkäyviä 64,2 prosenttia

Seuraavassa tarkastelussa lasketaan kehitysmallit vuoteen 2040 saakka:

1) taloudellisen huoltosuhteen kehitykselle, jos työllisten osuus 18 – 67-vuotiaasta väestöstä pysyy vuosien 2013 – 2014 keskimääräisellä tasolla,

2) 18 – 67-vuotiaan väestön työllisyysosuuden kehitykselle, jotta huoltosuhde pysyisi vuosien 2013 – 2014 keskimääräisellä tasolla.

Laskelmat pohjautuvat vuoden 2015 väestöennusteeseen sekä vuosien 2013 ja 2014 työllisyyden tasoon. Laskelmassa ei ole tehty mitään oletuksia talouden kehityksestä eikä myöskään tulevan eläkeuudistuksen tai hallituksen kaavaileman kilpailukykysopimuksen vaikutuksista.

Tässä on laskettu, mitä tapahtuisi, jos työllisyyden taso tai huoltosuhde säilyisivät ennallaan väestörakenteen muuttuessa ennusteen mukaan. Laskelmassa käytetyt työllisyysasteet on laskettu erikseen miehille ja naisille 1-vuotisikäryhmittäin.

Sovittamalla näin saadut työllisyysasteet väestöennusteeseen, on saatu työllisten määrät eri ikäryhmissä ja siitä edelleen on laskettu huoltosuhde tuleville vuosille.

Koko maassa 18 – 67-vuotiaasta väestöstä oli vuosina 2013 ja 2014 keskimäärin työllisiä 64,5 prosenttia. Maakunnittain työllisyysosuudet vaihtelivat Ahvenanmaan 76 prosenttista ja Kainuun 57 prosenttiin. Jos työllisyys pysyisi vuosien 2013 – 2014 keskimääräisellä tasolla, koko maan taloudellinen huoltosuhde nousisi nykyisestä 141:stä 148:aan vuoteen 2020 mennessä ja 157:ään vuoteen 2030 mennessä (kuvio 5).

Kuvio 5. Taloudellinen huoltosuhde 2014 sekä laskelma vuoteen 2030, jos työllisyys pysyisi vuosien 2013 – 2014 keskimääräisellä tasolla

Kuvio 5. Taloudellinen huoltosuhde 2014 sekä laskelma vuoteen 2030, jos työllisyys pysyisi vuosien 2013 - 2014 keskimääräisellä tasolla. Lähteet: Tilastokeskus, työssäkäyntitilasto, väestöennuste, omat laskelmat

Lähteet: Tilastokeskus, työssäkäyntitilasto, väestöennuste, omat laskelmat

Alueittaiset erot ovat nykyisellään suuret eikä tilanne näytä muuttuvan tulevaisuudessakaan. Päinvastoin ero Itä- ja Pohjois-Suomen maakuntien ja etelän välillä näyttäisi kasvavan.

Vuonna 2030 Kainuun, Etelä-Savon, Pohjois-Karjalan ja Lapin väestöstä noin kolmasosa on nykyisillä työllisyysasteilla työssäkäyviä huoltosuhteen noustessa yli 200:n. Ahvenanmaalla, Uudellamaalla ja Pohjanmaalla ollaan koko maan keskiarvon paremmalla puolella.

Tällä hetkellä Kainuussa on työttömiä ja työvoiman ulkopuolella olevia sataa työllistä kohti 64 enemmän kuin Uudellamaalla. Vuoteen 2030 mennessä ero kasvaa 95:een.

Työllisiä tarvitaan lisää

Vuosien 2013 – 2014 taloudellinen huoltosuhde oli koko maan tasolla noin 139. Tämä saavutettiin 64,5 prosentin työllisyysasteella (18 – 67-vuotias väestö).

Jotta tämä huoltosuhteen taso säilyisi myös tulevaisuudessa, työllisyysasteen olisi noustava 3,3 prosenttiyksikköä vuoteen 2020 mennessä. Työllisiä olisi oltava lähes 64 000 nykyistä enemmän.

Vuoteen 2030 mennessä tarvitaan vielä lähes 80 000 työllistä lisää. Tämän saavuttamiseksi 18 – 67-vuotiaasta väestöstä yli 70 prosenttia olisi oltava työllisiä eli työllisyysasteen olisi noustava nykyisestä lähes kuusi prosenttiyksikköä. (Taulukko 2.)

Taulukko 2. Laskelma vuosien 2020 ja 2030 työllisyysasteista sekä tarvittavista muutoksista työllisten määrissä maakunnittain, jotta huoltosuhde pysyisi vuosien 2013–14 keskimääräisellä tasollan. Klikkaa taulukko suuremmaksi.

Taulukko 2. Laskelma vuosien 2020 ja 2030 työllisyysasteista sekä tarvittavista muutoksista työllisten määrissä maakunnittain, jotta huoltosuhde pysyisi vuosien 2013–14 keskimääräisellä tasollan. Klikkaa taulukko suuremmaksi.Lähteet: Tilastokeskus, työssäkäyntitilasto, väestöennuste, omat laskelmat

Lähteet: Tilastokeskus, työssäkäyntitilasto, väestöennuste, omat laskelmat

Suurimmat muutokset työllisyydessä – jopa yli kahdeksan prosenttiyksikön nousu työllisyysasteessa – nykyisen huoltosuhteen tason säilyttämiseksi tarvitaan Etelä-Savossa, Kainuussa, Lapissa ja Pohjois-Karjalassa vuoteen 2030 mennessä.

Väestöä menettävissä maakunnissa nykyisen huoltosuhteen tason säilyttämiseksi tarvittavan työllisten määrä vähenee. Väestö vähenee eniten kuitenkin työikäisestä väestöstä johtuen muuttoliikkeestä, väestön ikääntymisestä ja alhaisesta syntyvyydestä. Siten vaikka työllisiä tarvitaan lukumääräisesti vähemmän näissä maakunnissa, olisi työikäisen väestön työllisyyden noustava. (Kuvio 6.)

Kuvio 6. Laskelma tarvittavista työllisyysasteen muutoksista maakunnissa vuoteen 2030 mennessä, jotta nykyinen taso taloudellisessa huoltosuhteessa pysyisi ennallaan

Kuvio 6. Laskelma tarvittavista työllisyysasteen muutoksista maakunnissa vuoteen 2030 mennessä, jotta nykyinen taso taloudellisessa huoltosuhteessa pysyisi ennallaan. Lähteet: Tilastokeskus, työssäkäyntitilasto, väestöennuste, omat laskelmat

Lähteet: Tilastokeskus, työssäkäyntitilasto, väestöennuste, omat laskelmat

Pienimmillä suhteellisilla muutoksilla päästään Uudellamaalla, vaikka sinnekin tarvitaan 48 000 uutta työllistä vuoteen 2020 ja 109 000 uutta työllistä vuoteen 2030 mennessä nykyisen huoltosuhdetason säilyttämiseksi. Määrällisesti eniten työllisiä tarvitaan Uudenmaan jälkeen Pirkanmaalle, Pohjois-Pohjanmaalle ja Varsinais-Suomeen.

Edullinen huoltosuhde voidaan saavuttaa vain maahanmuuttoa lisäämällä

Vuoden 2014 lopussa taloudellinen huoltosuhde oli 141. Se tarkoittaa että tuolloin työssäkäyviä oli noin 40 prosenttia koko väestöstä. Loput 60 prosenttia olivat lapsia, eläkeläisiä, opiskelijoita, työttömiä tai muita työvoiman ulkopuolella olevia.

Neljännesvuosisata sitten Suomi oli täysin erilaisessa tilanteessa, sekä talouden että myös väestörakenteen suhteen. Tuolloin taloudellinen huoltosuhde oli 110 ja työllisten osuus väestöstä oli 47 prosenttia.

Edellä esitetyt laskelmat on tehty oletuksilla, että tilanne pysyisi parin viime vuoden tasolla. Onko tämä tavoiteltavaa vai pitäisikö kurottaa parempaan? Olisiko mahdollista saavuttaa taso, jolla Suomi oli 1980-luvun lopulla? Jotta tuolle samalle tasolle päästäisiin, tarvittaisiin Suomeen vuoteen 2020 mennessä noin 390 000 työpaikan lisäys ja vuoteen 2030 jopa 470 000 uutta työpaikkaa.

Koska työikäisen väestön määrä vähenee, olisi tämän saavuttamiseksi työikäisestä väestöstä oltava töissä lähes 80 prosenttia. Miten tällainen työllisyysaste olisi mahdollista saavuttaa? Työikäisestä väestöstä osa on opiskelemassa ammattiin, osa ennenaikaisella eläkkeellä, osa työttömänä.

Monesti ajatellaan, että työvoimapulan uhatessa ratkaisu löytyy työttömien reservistä. Heikki Räisänen (2016) kirjoittaa Työpoliittisessa aikakauskirjassa, että rakennetyöttömien osuus työttömistä on jopa 60 prosenttia. Siten maaliskuun lopun 350 000 työttömästä lähes 210 000 kuuluu tähän vaikeasti työllistettävien joukkoon, joten työttömien työllistämisen varaan ei työllisyysasteen suurta nousua voi laskea.

Myös Topias Pyykkönen ja Jussi Pyykkönen (2014) ovat artikkelissaan ”Nousukausikaan ei ratkaisisi rakennetyöttömyyttä” todenneet, että suurimmalla osalla työttömistä on yksi tai useampi työllistämistä heikentävä rakenteellinen tekijä, jolloin riittävän työllisyysasteen saavuttaminen on epärealistinen tavoite nykyisen työvoiman varassa.

Työ- ja elinkeinoministeriö (2016) on arvioinut työllisyyden kääntyvän varovaiseen nousuun tämän vuoden puolella ja jatkuvan hieman suurempana ensi vuonna. Positiivisia merkkejä on nähtävissä etenkin rakentamisen alalla. Työllisyyden paranemisesta huolimatta on todennäköistä, että neljännesvuosisadan takaista tasoa huoltosuhteissa ja työllisyysasteessa ei saavuteta. Tarvitaan myös väestörakenteen nuorentumista, jota maahanmuutto voi edistää.

 

Kirjoittaja on kehittämispäällikkö Tilastokeskuksen väestö- ja elinolotilastot -yksikössä.

 

Lähteet:

Pyykkönen, Topias & Pyykkönen, Jussi 2014. Nousukausikaan ei ratkaisisi rakennetyöttömyyttä. Tieto&trendit, syyskuu 2014.

Räisänen, Heikki 2016. Rakennetyöttömyys on talouden laahusankkuri. Työpoliittinen aikakauskirja 1/2016.

Tilastokeskus. Työssäkäyntitilasto.

Tilastokeskus. Väestöennuste 2015.

Tilastokeskus. Väestörakennetilasto.

Työ- ja elinkeinoministeriö 2016. Työ- ja elinkeinoministeriön lyhyen aikavälin työmarkkinaennuste, kevät 2016. TEM-analyysejä 71/2016.


Sivun alkuun >>

Kommentit (0 kommenttia)