Kaupunkialueet vetävät nuoria asumaan yksin | Tieto & Trendit

Uusin numero

3/2016
Tieto&trendit
Teema Asuminen
Arkisto
Tieto & Trendit
Tieto&trendit 5/2015 17.12.2015 Timo Nikander ja Marjut Pietiläinen

Kaupunkialueet vetävät nuoria asumaan yksin

Tässä artikkelissa tarkastelemme henkilöitä, jotka tilastojen valossa ovat yksin asuvia, ja joiden asunto­kunnan koko on ainakin virallisesti yksi. Nämä yksin asuvat eivät kuulu perhe­tilastossa perheväestöön[1].

Tarkastelemme yksin asuvien määrän kehitystä sekä yksin asuvien osuuksia alueittain maakunnissa ja kaupunki- ja maaseutu­alueilla (ks. tietolaatikko). Teemme tarkastelut iän ja sukupuolen mukaan.

Runsaan 20 vuoden aikana yksin asuvien määrä on lisääntynyt 573 000:sta 1,1 miljoonaan (kuvio 1). Vastaavana aikana väestön määrä lisääntyi 4,8 miljoonasta 5,5:een.

Kuvio 1. Yksin asuvien määrä 1987  –  2014

Kuvio 1. Yksin asuvien määrä 1987-2014

Lähde: Tilastokeskus, asunnot ja asuinolot

Toisin sanoen yksin asuvien määrä kasvoi suhteellisesti huomattavasti enemmän kuin väestön määrä. Yksin asuvista 55 prosenttia on naisia.

Vuonna 1994 voimaan tullut kotikunta­laki lisäsi näennäisesti nuorten pois­muuttoa kotoa. Esimerkiksi opiskelijanuoret jo käytännössä asuivat opiskelu­paikka­kunnilla, mutta ennen vuoden 1994 lakia olivat silti virallisesti kirjoilla vanhempiensa asuin­kunnassa. Uuden lain myötä heillä on mahdollisuus virallisesti muuttaa kirjansa opiskelu­kunnalleen. Myös ikä­luokkien kokojen vaihtelu voi näkyä yksin asuvien määrässä.

Yksin asuminen vaihtelee iän ja sukupuolen mukaan

Yksin asuminen liittyy elämän­vaiheisiin. Nykyisin lapsuuden­kodista muutetaan huomattavasti aiempaa useammin asumaan yksin kuin ennen. Naiset lähtevät lapsuuden­kodistaan selvästi nuorempina kuin miehet, eikä sukupuolten välinen ero ole viime vuosina olennaisesti pienentynyt.

Nuorten miesten varusmies­palvelus viivästyttää osaltaan kotoa pois­muuttoa – naisilla tätä viivytystä ei ole vaan he voivat koulun päätyttyä jatkaa opintojaan ja muuttaa omilleen (Nikander 2009). Kotoa muuttoon vaikuttaa toki myös asunto­tarjonta ja asumiskustannusten kohtuullisuus.

Miesten yksin asuminen ei vähene iän myötä läheskään samaan tahtiin kuin naisilla. Miehistä naisia huomattavasti suurempi osa asuu yksin noin 30 ja noin 50 ikävuoden välillä. Pienimmillään miesten yksin asuminen on 39-vuotiaana, jolloin viidennes miehistä asuu yksin. Vuoteen 1990 verrattuna tämä viittaa selvään muutokseen miesten elämän­kulussa (kuvio 2).

Kuvio 2. Yksin asuminen sukupuolen ja iän mukaan 1990 ja 2014

Kuvio 2. Yksin asuminen sukupuolen ja iän mukaan 1990 ja 2014

Lähde: Tilastokeskus, asunnot ja asuinolot

Erityisesti keski-ikäisillä miehillä yksin asuminen liittyy usein parisuhteen hajoamiseen ja siihen, että eroissa lapset jäävät usein kirjoille äidin luokse. Isästä tulee tällöin monesti ainakin tilapäisesti yksin asuva ja perheetön, vaikka hänellä olisikin lapsia. Käytännössä huoltajuus on usein jaettu ja lapset voivat asua vuoro­viikoin äidin ja isän luona.

Toisin kuin miehillä pienenee yksin asuvien naisten osuus runsaasta 20 ikä­vuodesta 40 ikä­vuoteen, jolloin noin kymmenes­osa naisista asuu yksin. Tämän jälkeen ikä­luokka ikä­luokalta yksin asuvien naisten osuus suurenee noin 90-vuotiaisiin saakka. Miehillä yksin asuvien osuus alkaa lisääntyä nykyisin noin 80-vuotiaista lähtien. (Kuvio 2.)

Määrällisesti suurin yksin asuvien ikä­luokka on 66-vuotiaat naiset, joita oli vuoden 2014 lopussa yhteensä 40 700.

Myös leskeytyminen ja elin­ajan pidentyminen lisäävät yksin asumista. Vuoden 2014 yksin asuvien 65-vuotiaiden ja sitä vanhempien leskien määrä on kuitenkin vain 13 prosenttia suurempi kuin vuonna 1990. Edellä mainitulla aika­välillä koko maan väestön määrä kasvoi vain hieman vähemmän, yhdeksän prosenttia.

Lähes kolmannes yksin asuvista Uudellamaalla

Vuoden 2014 lopussa kaikista yksin asuvista 30 prosenttia asui Uuden­maan maakunnassa. Lähes puolet yksin asuvista asui Uuden­maan, Pirkan­maan ja Varsinais-Suomen maa­kunnissa. Ahvenan­maalla yksin asuvien osuus oli kaikkein pienin. (Kuvio 3.)

Kuvio 3. Yksin asuvien osuus kaikista yksin asuvista maakunnittain 1990 ja 2014, %

Kuvio 3. Yksin asuvien osuus kaikista yksin asuvista maakunnittain 1990 ja 2014, %

Lähde: Tilastokeskus, asunnot ja asuinolot

Vuoteen 1990 verrattuna muutokset yksin asuvien osuuksissa alueittain ovat hyvin pieniä. Pohjois-Pohjanmaalla yksin asuvien osuus oli prosentti­yksikön suurempi vuonna 2014 kuin vuonna 1990, mutta muissa maa­kunnissa erot suuntaan tai toiseen olivat tätä pienempiä eikä niiden perusteella voi juurikaan tehdä johtopäätöksiä.

Joka viides nuori asuu yksin usein sisemmällä kaupunkialueella

Alle 30-vuotiaiden yksin asuminen on yleistynyt huomattavasti. Tämän ikäisten yksin asuvien määrä kasvoi 100 000:sta 194 000:een vuosien 1990 ja 2014 välillä.

Koko maan 15 – 29-vuotiaista yksin asuvista 28 prosenttia asui Uudella­maalla vuoden 2014 lopussa. Silmiin­pistävää kuitenkin on, että osuus on pienentynyt vuodesta 1990, jolloin vielä 35 prosenttia 15 – 29-vuotiaista yksin asuvista asui Uudella­maalla.

Myös suhteellisesti alle 30-vuotiaiden yksin asuminen on yleistynyt huomattavasti. Kun koko maassa joka kymmenes alle kolme­kymmen­vuotias asui yksin vuonna 1990, niin vuoteen 2014 mennessä osuus oli tuplaantunut.

Kaikissa maa­kunnissa yksin asuvien osuus alle 30-vuotiaista on suurentunut, mutta maakuntien välillä on eroja. Ahvenan­maata, Uutta­maata ja Varsinais-Suomea lukuun ottamatta muissa maa­kunnissa yksin asuvien osuus ikä­luokasta oli vuonna 2014 vähintään kaksi kertaa suurempi kuin 24 vuotta aiemmin. Uudellamaalla ja Ahvenanmaalla yksin asumisen muutos on selvästi muuta maata pienempi (kuvio 4).

Kuvio 4. Yksin asuvien osuus alle 30-vuotiaista maakunnittain 1990 ja 2014

Kuvio 4. Yksin asuvien osuus alle 30-vuotiaista maakunnittain 1990 ja 2014

Lähde: Tilastokeskus, asunnot ja asuinolot

Lähes poikkeuksetta yksin asuvien nuorten osuus on vähentynyt selvästi maaseutu­alueilla ja lisääntynyt kaupunkialueilla (kuvio 5). Ainoina poikkeuksina erottuvat Keski-Pohjanmaa, Pohjois-Savo ja Kanta-Häme, joissa maaseutualueiden osuus yksin asuvista nuorista oli kasvanut vuodesta 1990 vuoteen 2014.

Kuvio 5. Alle 30-vuotiaiden yksin asuvien osuus maaseutualueilla maakunnittain 1990 ja 2014

Kuvio 5. Alle 30-vuotiaiden yksin asuvien osuus maaseutualueilla maakunnittain 1990 ja 2014

Lähde: Tilastokeskus, asunnot ja asuinolot

Poikkeuksetta jokaisessa maa­kunnassa yksin asuminen keskittyy sisemmälle kaupunki­alueella. Voi kuitenkin todeta, että Uudella­maalla keskittymisessä ei ole juuri muutosta, sillä yksin asuvien määrän kasvusta huolimatta neljä viidestä alle 30-vuotiaasta yksin asuvasta asui vuoden 2014 tapaan sisemmällä kaupunkialueella jo vuonna 1990.

Suurimmat muutokset alle 30-vuotiaiden yksin asumisen keskittymisessä paikantuvat Keski-Suomen ja Lapin maakuntiin. Keski-Suomen maa­kunnassa 34 prosenttia yksin asuvista asui sisemmällä kaupunki­alueella vuonna 1990, mutta 57 prosenttia vuonna 2014. Lapin maa­kunnassa vastaava prosentti­osuus kasvoi 29:stä 49:ään.

Sisempien kaupunki­alueiden osuuden kasvu johtuu yksin asumisen vähenemisestä maa­seudulla. Yksin asuvien osuudet ovat pienentyneet eniten ydin­maaseudulla ja harvaan asutulla maa­seudulla.

Vuonna 1990 Etelä-Pohjanmaalla yksin asuvista nuorista asui ydin­maaseudulla 44 prosenttia vuonna 1990 ja 31 prosenttia vuonna 2014. Kainuussa yksin asuvista nuorista 21 prosenttia asui harvaan asutulla maa­seudulla vuonna 1990, mutta vuonna 2014 enää 12 prosenttia.

Nuoret miehet asuvat nykyään yksin naisia useammin – paitsi Uudellamaalla

Kun vuonna 1990 alle 30-vuotiaiden miesten ja naisten yksin asuvien suhteellisten osuuksien ero maa­kunnittain oli korkeintaan prosentti­yksikön verran, niin vuonna 2014 erot olivat suurentuneet ja olivat miehillä lähes poikkeuksetta 3 – 7 prosentti­yksikköä suuremmat kuin naisilla (kuvio 6).

Kuvio 6. Yksin asuvien naisten ja miesten osuus alle 30-vuotiaista maakunnittain 2014

Kuvio 6. Yksin asuvien naisten ja miesten osuus alle 30-vuotiaista maakunnittain 2014

Lähde: Tilastokeskus, asunnot ja asuinolot

Suurin suku­puolten välinen ero vuonna 2014 oli Etelä-Karjalassa, jossa 25 prosenttia alle 30-vuotiaista miehistä asui yksin, naisista 18 prosenttia. Uusimaa poikkesi muista maa­kunnista, sillä Uudella­maalla nuoret naiset ja miehet asuivat suhteellisesti lähes yhtä usein yksin vuonna 2014 kuin vuonna 1990. Varsinais-Suomessa yksin asuvien alle kolmekymppisten naisten osuus oli maa­kunnista suurin.

Keski-ikäiset muuttavat kaupunkialueille harvemmin kuin nuoret

30 – 64-vuotiaiden yksin asumisesta maa­kunnittain saadaan saman­lainen yleis­kuva kuin tätä nuoremmilla: yksin asuminen on lisääntynyt. Kun maa­kunnat järjestetään yksin asumisen yleisyyden mukaan, niin kärki on toki hieman eri kuin nuoremmassa ikä­ryhmässä, mutta häntä­pää sentään sama: Keski-Pohjan­maalla asutaan vähiten yksin (kuvio 7).

Kuvio 7. Yksin asuvien osuus 30 – 64-vuotiaista maakunnittain 1990 ja 2014

Kuvio 7. Yksin asuvien osuus 30-64-vuotiaista maakunnittain 1990 ja 2014

Lähde: Tilastokeskus, asunnot ja asuinolot

30 – 64-vuotiaiden yksin asuvien osuus maaseutu­alueilla on vähentynyt, mutta muutokset ovat paljon pienempiä kuin tätä nuoremmilla. Keski-ikäisten kaupunki­alueille muuttaminen on ollut vähäisempää kuin alle 30-vuotiailla.

Ikääntyneiden yksin asuminen ei ole yleistynyt

Ikääntyneiden yksin asuminen ei ole yleistynyt samoin kuin nuorten yksin asuminen. Vähintään 65-vuotiaista 36 prosenttia asui yksin vuonna 2014. Osuus on lähes sama kuin vuonna 1990, muutosta on vain prosenttiyksikkö.

Yksin asuvien osuus oli 30 – 64-vuotiaiden tapaan suurin Päijät-Hämeessä ja pienin Keski-Pohjanmaalla. Uudella­maalla yksin asuvien vähintään 65-vuotiaiden osuus on pienentynyt viidellä prosenttiyksiköllä vuodesta 1990. Osuus on pienentynyt myös Varsinais-Suomessa, Kanta-Hämeessä, Pirkanmaalla, Ahvenan­maalla, Pohjan­maalla, Päijät-Hämeessä ja Sata­kunnassa, mutta muutokset ovat pieniä.

Yksin asuvien ikääntyneiden osuus on puolestaan kasvanut Kainuussa (6 prosentti­yksikköä), Etelä-Pohjanmaalla, Pohjois-Pohjan­maalla, Lapissa, Keski-Suomessa, Pohjois-Savossa ja Pohjois-Karjalassa. Kymenlaaksossa osuus on pysynyt samana. (Kuvio 8.)

Kuvio 8. Yksin asuvien osuus vähintään 65-vuotiaista maakunnittain 1990 ja 2014

Kuvio 8. Yksin asuvien osuus vähintään 65-vuotiaista maakunnittain 1990 ja 2014

Lähde: Tilastokeskus, asunnot ja asuinolot

Eläkeikäisten yksin asuminen maaseutu­alueilla on vähentynyt, muttei läheskään yhtä merkittävästi kuin alle kolmekymmenvuotiailla. Suhteellisesti eniten maaseutu­alueilla yksin asuvia vähintään 65-vuotiaita oli Etelä-Pohjanmaalla, vaikka osuus on juuri tässä maa­kunnassa pienentynyt eniten vuodesta 1990 eli seitsemän prosenttiyksikköä.

Lapin maaseutu­alueilla yksin asuvien eläke­ikäisten osuus on pysynyt samana vuoteen 1990 verrattuna ja Kainuussa osuus puolestaan suurentunut kahdella prosentti­yksiköllä.

Maaseudulla yksin asuvia eläke­ikäisiä oli eniten Etelä-Pohjan­maalla, missä 76 prosenttia yksin asuvista asui maaseutualueilla. Ydin­maaseudulla asui 59 prosenttia Etelä-Pohjan­maan eläke­ikäisistä yksin asuvista. Osuus on pienentynyt vuodesta 1990 viidellä prosentti­yksiköllä. Sen sijaan harvaan asutulla maa­seudulla yksin asuvista oli Etelä-Pohjanmaalla vain neljä prosenttia.

Harvaan asutulla maa­seudulla oli eniten yksin asuvia Kainuussa (38 %) ja Lapissa (31 %). Osuudet eivät ylipäätään ole muuttuneet merkittävästi 24 vuodessa.

Vähintään 65-vuotiaiden sisemmällä kaupunki­alueella yksin asuvien osuuksissa ei ole tapahtunut suurta muutosta vuoteen 1990 verrattuna. Koko maassa osuus on pienentynyt neljällä prosentti­yksiköllä. Etelä-Pohjanmaata lukuun ottamatta yksin asuvien osuus on kaikissa maa­kunnissa hieman pienentynyt. Etelä-Pohjanmaalla sisemmällä kaupunki­alueella yksin asuvien eläkei­käisten osuus on kasvanut neljällä prosenttiyksiköllä.

Eläkeikäisistä naisista noin puolet asuu yksin

Ikääntyneet yksin asuvat ovat pääosin naisia, mikä on luonnollisesti seurausta naisten pidemmästä elin­iästä miehiin verrattuna. Maa­kuntien välillä ei ole suuria eroja yksin asuvien jakautumisessa suku­puolen mukaan.

Naisten osuus yksin asuvista eläke­ikäisistä oli suurin Uudella­maalla (75 %) ja pienin Ahvenan­maalla (65 %).

Eläkeikäisistä naisista 45 prosenttia asui yksin vuonna 2014. Saman ikäisistä miehistä vain harvempi kuin joka neljäs on yksineläjä. Yksin asuvien eläke­ikäisten naisten osuudet olivat suurimmat Päijät-Hämeessä ja Uudellamaalla, joissa lähes puolet eläke­ikäisistä naisista asui yksin.

65 vuotta täyttäneiden naisten yksin asuminen oli harvinaisinta Pohjan­maan maa­kunnissa. Harvinaisinta se oli Keski-Pohjan­maalla (37 %). Miehillä osuudet olivat pienimmät Keski-Pohjan­maalla ja Pohjan­maalla, joissa noin viidennes eläke­ikäisistä miehistä asui yksin. Yksin asuvien eläke­ikäisten miesten osuus oli suurimmillaan 26 prosenttia kuudessa eri maakunnassa. (Kuvio 9.)

Kuio 9. Yksin asuvien naisten ja miesten osuus vähintään 65-vuotiaista maakunnittain 2014

Kuvio 9. Yksin asuvien naisten ja miesten osuus vähintään 65-vuotiaista maakunnittain 2014

Läde: Tilastokeskus, asunnot ja asuinolot

Yksin asuvien eläke­ikäisten miesten ja naisten siviili­säädyt poikkeavat toisistaan. Miehet ovat tyypillisesti naimattomia ja naiset naimattomia tai leskiä.

Harvaan asutulla maa­seudulla, ydin­maaseudulla ja kaupungin läheisellä maaseudulla yksin asuvista eläke­ikäisistä miehistä yli 80 prosenttia oli siviili­säädyltään naimattomia vuonna 2014. Naisilla vastaava osuus oli hieman alle 60 prosenttia ja leskiä oli noin joka kolmas.

Sisemmällä kaupunki­alueella yksin asuvien naimattomien naisten ja miesten osuudet olivat lähimpänä toisiaan. Miehistä 69 prosenttia oli naimattomia ja naisillakin osuus oli 63 prosenttia, mutta leskien osuus oli naisilla selvästi suurempi myös sisemmällä kaupunki­alueella. Eronneiden naisten ja miesten osuudet olivat kaikilla alueilla hyvin lähellä toisiaan.

Yksin asuminen on tuplaantunut

Tässä artikkelissa tarkasteltiin yksin asumista alueittain suku­puolen ja iän mukaan. Yksin asuvien määrä on lähes tuplaantunut reilussa kahdessa­kymmenessä vuodessa. Melkein puolet Suomen yksin asuvista asui Uudella­maalla, Pirkan­maalla ja Varsinais-Suomessa.

Tarkastelu osoitti nuorten yksin asumisen yleistyneen huomattavasti. Vuonna 1990 yksin asuvia oli alle kolmekymppisistä joka kymmenes, mutta vuonna 2014 jo joka viides. Yksin asuvien nuorten osuus on muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta vähentynyt maaseutu­alueilla ja lisääntynyt kaupunki­alueilla ja keskittynyt nimenomaan sisemmälle kaupunki­alueelle.

Alle kolme­kymmen­vuotiaista yksin asuvista 28 prosenttia asui Uudella­maalla, mikä on kuitenkin selvästi pienempi osuus kuin vuonna 1990, jolloin yksin asuvista Uudella­maalla asui 35 prosenttia. Yksin asuvien osuus onkin lisääntynyt eniten muissa maa­kunnissa kuin Uudella­maalla ja Ahvenan­maalla.

Myös 30 – 64-vuotiaiden yksin asuminen on lisääntynyt selvästi, joskaan ei samassa määrin kuin alle kolmekymppisten. Kärki­päässä yksin asuvien osuudessa olivat maa­kunnista Päijät-Häme, Kymen­laakso ja Etelä-Karjala. Maaseutu­alueilla yksin asuvien 30 – 64-vuotiaiden osuus on pienentynyt vuoteen 1990 verrattuna.

Sen sijaan eläke­ikäisten yksin asuminen ei ole yleistynyt samoin kuin nuorempinen ikä­luokkien. Eläkeikäisistä yksin asui vuoden 2014 lopussa 36 prosenttia. Osuus ei ole juuri muuttunut vuodesta 1990.

Yksin asuvien eläke­ikäisten osuus oli 30 – 64-vuotiaiden tapaan suurin Päijät-Hämeessä ja pienin Keski-Pohjanmaalla. Kainuu oli maa­kunnista ainoa, jossa eläke­ikäisten yksin asuvien osuus oli jopa kasvanut hieman vuoteen 1990 verrattuna. Uudella­maalla ja Päijät-Hämeessä lähes puolet eläke­ikäisistä naisista asui yksin.

Eläkeikäisille yksin asuville miehille oli tyypillistä, että he olivat siviili­säädyltään naimattomia, erityisesti maaseutualueilla. Myös naisista suurin osa oli naimattomia, mutta ei läheskään niin moni kuin miehistä. Eläkeikäisille yksin asuville naisille leskien suurempi osuus oli tyypillisempää kuin miehille.

Yksin asuminen ei kerro perheettömyydestä tai yksinäisyydestä

Yksin asuvien tarkastelussa tulee ottaa huomioon se, etteivät tilastot kerro ihmisten vaihtelevista elämäntilanteista. Yksin asuva ei välttämättä ole aidosti perheetön, vaikka tilaston valossa näin olisikin.

Esimerkiksi eron myötä perheen toisesta vanhemmasta voi tulla tilastossa yksin asuva, vaikka hänellä voi hyvin olla lapsia, jotka ovat jääneet erossa kirjoille toisen vanhemman luokse ja käytännössä asuisivat vuoro­viikoin yksin asuvan vanhemman luona.

Yksin asuva voi kokea itsensä perheelliseksi. Esimerkiksi neljä lasta kasvattanut leskeksi jäänyt isoäiti voi hyvin kokea lastensa ja heidän perheidensä muodostaman lähi­piirin perheekseen, vaikka he eivät yhdessä asukaan.

Yksin asuva ihminen voi olla myös käytännön syistä yksin asuva, vaikka eläisikin vakituisessa parisuhteessa. Kahdelle aikuiselle itselliseen elämään tottuneelle pari­suhteessa oleminen, mutta erikseen asuminen (”living apart together”) voi olla hyvinkin toimiva ratkaisu.

Yksin asuvien tarkastelu olisi jatkossa syytä ulottaa myös siviili­säätyyn ja lasten luku­määrään. Siviili­säädyn tarkastelu kertoisi jotakin yksin asuvien erilaisista tilanteista tarkastelu­hetkenä, mutta sekään ei anna täysin luotettavaa kuvaa, sillä ihmisten tilanteet muuttuvat.

Lasten luku­määrää tarkastelemalla voidaan puolestaan arvioida jossain määrin esimerkiksi sitä, kuinka monet yksin asuvat ovat oikeasti yksin.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tietojen mukaan lähes joka kymmenes 65 vuotta täyttänyt koki itsensä melko usein tai jatkuvasti yksinäiseksi vuonna 2013 (THL). Naisten yksinäisyyden kokeminen oli yleisempää kuin miesten. Etelä-Savoa lukuun ottamatta kaikissa maa­kunnissa naiset kokivat yksi­näisyyttä miehiä enemmän.

Tilastot eivät kerro myöskään sitä, kuinka läheisiä vanhemmat ja lapset ovat toisilleen tai kuinka usein he ovat yhteydessä toisiinsa. Jatkossa olisi hyödyllistä tarkastella iäkkäiden yksin asuvien ja heidän lastensa asuinpaikan välisiä etäisyyksiä, jolloin saataisiin käsitys siitä, kuinka yksin ikääntyneet esimerkiksi maaseudulla ovat ja onko heillä turva­verkkoja lähellä.

Etäi­syyksien tarkastelu olisi hyödyllistä myös yksin asuvien etä­vanhempien näkö­kulmasta, sillä yhteyden­pito muualla asuviin lapsiin tai ainakin lasten säännöllinen tapaaminen voi olla kovin hankalaa, mikäli etäisyys on pitkä.

Yksin asuvat eivät ole mikään homo­geeninen ja yhtenäisesti käyttäytyvä ryhmä. Esi­merkiksi nuorten yksin asumisessa on eroja niin suku­puolen, iän kuin synty­peränkin mukaan.

Yksin asuvia voisi jatkossa olla hyvä tarkastella aiempaa tarkemmin myös synty­perän mukaan. Tuula Joronen (2015) on tarkastellut ulko­maalaista syntyperää olevan väestön yksin asumista Helsingissä ja todennut ulkomaalais­taustaisten yksin asumisen olevan koko väestöä harvinaisempaa, mutta suku­puolten ja ikä­ryhmien välillä olevan selvästi suuremmat erot kuin helsinkiläisillä keski­määrin.

Selvityksen mukaan yksin asumisen yleisyyteen vaikuttaa, onko henkilö syntynyt Suomessa vai ulkomailla, ja toisaalta lähtö­maa. Nuorille ulko­mailla syntyneille miehille yksin asuminen on kuitenkin yleisempää kuin naisille (Joronen 2015).

 

Timo Nikander on yliaktuaari ja Marjut Pietiläinen erikoistutkija Tilastokeskuksen väestö- ja elinolotilastot -yksikössä.

 

Lähteet:

Joronen, Tuula 2015. Maahanmuuttajien yksinasuminen Helsingissä (10.6.2015) Helsingin kaupungin tietokeskus.

Nikander, Timo 2009. Nuoret muuttavat omilleen yhä nuorempina. Hyvinvointikatsaus 1/2009.

THL. Sotkanet. Alueellinen terveys- ja hyvinvointitutkimus (ATH).

Tilastokeskus. Asunnot ja asuinolot.

 

----------------------------------------------------------------------------------------------------------

Kaupunki-maaseutu-luokitus

Luokitus on toteutettu paikkatietomenetelmin käyttäen lähtötietona tarkkoihin sijaintitietoihin perustuvia koko maan kattavia aineistoja.

Kaupunkialueet: Kaupunkiseutujen keskustaajamia ovat yli 15 000 asukkaan taajamat. Näihin rajataan ydinkaupunkialue, joka jakautuu ulompaan ja sisempään kaupunkialueeseen. Ydinkaupunkialueen ympärille rajataan kaupungin kehysalue.

1. Sisempi kaupunkialue: kaupunkien tiivis yhtenäinen tehokkaasti rakennettu alue.

2. Ulompi kaupunkialue: sisemmän kaupunkialueen reunasta yhtenäisesti jatkuvan taajamarakenteen reunalle ulottuva kaupunkimaisen tehokkuuden alue.

3. Kaupungin kehysalue: kaupunkiin välittömästi kytkeytyvä osa kaupungin ja maaseudun välivyöhykkeestä.

Maaseutualueet: Maaseutualueet rajataan kaupunkien kehysalueiden ulkopuolelle. Kaupungin ja maaseudun raja ei kuitenkaan ole yksiselitteinen, joten luokitus huomioi joustavasti näiden välivyöhykkeen, jota voidaan tarkastella omana kokonaisuutena esimerkiksi yhdistämällä kaupunkien kehysalue ja kaupunkien läheinen maaseutu.

1. Maaseudun paikalliskeskukset: suurempien kaupunkialueiden ulkopuolella sijaitsevat taajamakeskukset, pikkukaupungit ja isot kirkonkylät.

2. Kaupungin läheinen maaseutu: maaseutumainen alue, joka on toiminnallisesti ja fyysisesti lähellä kaupunkialueita.

3. Ydinmaaseutu: intensiivistä maankäyttöä ja/tai paikallistasolla elinkeinorakenteeltaan monipuolista suhteellisen tiiviisti asuttua maaseutua.

4. Harvaan asuttu maaseutu: harvaan asuttua aluetta, jossa toiminnoiltaan monipuolisia keskittymiä ei ole tai ne ovat pieniä ja sijaitsevat etäällä toisistaan.


[1] Perheväestöön ei myöskään lasketa esimerkiksi lapsensa perheen kanssa asuvaa iso­vanhempaa, ellei hänellä ole asuntokunnassa omaa puolisoa, vaan tässä tapauksessa iso­vanhemmasta tulee perheetön.

 


Sivun alkuun >>

Kommentit (0 kommenttia)