Kansanvarallisuuden jäljillä | Tieto & Trendit

Uusin numero

3/2017
Tieto&trendit
Teema Työ
Arkisto
Tieto & Trendit
Teema Tieto&trendit 5/2015 2.12.2015 Olli Savela

Kansanvarallisuuden jäljillä

Suomen nettovarallisuudesta kotitalouksien osuus on noin 60 prosenttia ja julkis­yhteisöjen osuus noin 30 prosenttia. Kotitaloudet sekä julkis­yhteisöistä kunnat ja työeläke­rahastot ovat kasvattaneet varallisuuttaan viime vuosina. Työeläkerahastojen varat ovat jopa kaksin­kertaistuneet 10 vuodessa.

Varallisuus jaetaan yleensä kahteen osaan: rahoitus­varallisuuteen ja reaali­varallisuuteen. Rahoitus­varallisuus sisältää käteisen rahan lisäksi muun muassa talletukset, osakkeet ja hallussa olevat velkakirjat. Reaali­varallisuus sisältää muun muassa maat ja metsät, rakennukset ja koneet.

Tilastokeskus on tilastoinut jo 1960-luvulta alkaen kansan­talouden eri sektoreiden kuten yritysten, kotitalouksien ja julkis­yhteisöjen rahoitus­varoja ja velkoja. Niistä kertoo rahoitus­tilinpito (Tilastokeskus).

Myös osasta reaalivarallisuutta on julkaistu jo pitkään pääoma­kanta­laskelmiin perustuvia tietoja. Ajoittain Tilastokeskus on julkaissut myös kansan­varallisuus­laskelmia (esimerkiksi Niemi & Sandström 2007), jotka ovat kattaneet pääoma­kannan lisäksi muutakin reaali­varallisuutta.

Syksystä 2014 alkaen Tilastokeskus on alkanut julkistaa rahoitus­tilinpidon yhteydessä säännöllisesti kerran vuodessa tietoja reaali­varallisuudesta. Laskelmat sisältävät pääoma­kannan lisäksi varastojen ja maan arvon. Tietoja on julkaistu StatFin-tietokannassa vuosilta 2010 – 2014.

Tilastointi ei vielä kata kaikkea reaaliomaisuutta. Luonnonvaroista mukana ovat maa ja metsät, ulkopuolelle jäävät toistaiseksi muun muassa mineraali­varat, energiavarat ja maa-ainesvarat. Myös patenttien, lisenssi­sopimusten ja muiden vastaavien sopimusten arvo on määrittelemättä. Tilastointi ei myöskään kata kotitalouksien kuluttajina omistamia autoja tai muita kesto­kulutus­tavaroita, joita ei luetakaan varallisuus­tilinpidon vara­käsitteeseen.

Rakennusten, rakennelmien, koneiden ja kaluston sekä ”henkisten omaisuus­tuotteiden” arvo lasketaan pääoma­kanta­mallilla, jossa varojen (nettopääoma­kannan) arvoa lisäävät vuosittain tehdyt investoinnit ja vähentävät niiden kuluminen ja poistuma. Mallissa oletetaan eri varatyypeille keskimääräiset eliniät, jotka voivat vaihdella toimialoittain. Esimerkiksi asuin­rakennusten eliniäksi oletetaan nykyään 60 vuotta.

Pääomakanta arvotetaan jälleenhankintahintaan. Arvo ei ole sama kuin käypä markkina-arvo vaan yleensä poikkeaa siitä, koska kyseessä on laskennallisesti johdettu arvo. Rakennusten osalta on syytä ottaa huomioon, että pääomakannan mukainen arvo ei sisällä maapohjaa, joten se ei ole suoraan verrannollinen esimerkiksi asuntojen hintoihin.

Henkiset omaisuustuotteet ovat lähinnä kertynyttä tutkimus- ja kehittämis­pääomaa sekä tietokone­ohjelmistoja ja tietokantoja. Myös viihteen, kirjallisuuden ja taiteen alkuperäis­teokset sekä mineraalien etsintä luetaan varoihin.

Varastot ovat suurimmaksi osaksi kasvavaa puustoa eli metsää. Metsää ei siis varallisuus­tilinpidossa luokitella luonnonvaraksi. Sen sijaan metsämaa luetaan maaksi. Muita isoja varastoja ovat teollisuuden ja kaupan varastot. Myös arvoesineet ovat periaatteessa mukana, mutta käytännössä vain pienelle osalle niistä on määritelty arvo.

Nettovarallisuus kuvaa parhaiten kokonaisvarallisuutta

Reaalivarat ja rahoitusvarat voidaan laskea yhteen sektorikohtaisesti, jolloin saadaan kunkin sektorin kokonais­varallisuus. Jos tästä vähennetään velat, saadaan sektorin netto­varallisuus. Tarkkaan ottaen reaalivarat on arvotettu vuoden keskimääräiseen hintaan ja rahoitusvarat vuoden lopun tilanteen mukaan. Rahoitusvarat voivat vaihdella paljonkin vuoden aikana pörssi­kurssien heilahdellessa.

Eri sektoreiden kokonaisvaroja ei pidä summata yhteen, koska osa varallisuudesta tulisi silloin lasketuksi kahteen kertaan. Esimerkiksi omistetut osakkeet sisältyvät eri sektoreiden rahoitus­varoihin ja kyseisten osakeyhtiöiden omaisuus taas yritysten reaalivaroihin. Samoin yritys­sektoriin luettujen julkisten liikelaitosten omaisuus tulisi samalla tavalla kahteen kertaan: julkis­yhteisöjen rahoitus­varoissa osuuksina ja yrityssektorin reaalivaroissa omaisuutena.

Parhaimman kuvan eri sektoreiden ja koko kansantalouden varallisuudesta antaa netto­varallisuus. Tosin tulkintojen tekeminen siitäkään ei ole aina yksinkertaista.

Kotitalouksien osuus reaalivarallisuudesta on kasvanut

Kansantalouden reaalivarallisuuden arvo oli varallisuustilinpidon mukaan viime vuonna 936 miljardia euroa. Reaali­varallisuus jakautui siten, että kotitaloudet omistivat siitä 45 prosenttia, yritykset 36 prosenttia ja julkisyhteisöt 17 prosenttia (kuvio 1 ja 2).

Kuvio 1. Reaalivarallisuuden arvo sektoreittain vuonna 2014

Kuvio 1. Reaalivarallisuuden arvo sektoreittain vuonna 2014,  miljardia euroa  Lähde: Tilastokeskus, rahoitustilinpito

Lähde: Tilastokeskus, rahoitustilinpito

Vuoteen 2010 verrattuna kotitalouksien osuus oli hieman kasvanut ja yritysten osuus hieman pienentynyt. Tässä yhteydessä on syytä huomata, että monet julkiset liikelaitokset kuten Metsähallitus ja kuntien energia-, vesi- ja satama­laitokset luetaan yrityksiin. Myös valtion ja kuntien kokonaan tai osittain omistamat osakeyhtiöt luetaan yrityksiin joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta.

Kuvio 2. Eri sektoreiden reaalivarat

Kuvio 2. Eri sektoreiden reaalivarat, miljardia euroa  Lähde: Tilastokeskus, rahoitustilinpito

Lähde: Tilastokeskus, rahoitustilinpito

Asuinrakennusten arvosta kotitalouksien omistuksessa oli 84 prosenttia ja maapohjan arvosta 59 prosenttia. Koneista ja kalustosta yritykset omistivat 85 prosenttia. Suureen osuuteen vaikutti hieman sekin, että kotitalouksien kuluttajina omistamia autoja ei lueta reaali­varallisuuteen, mutta yritysten omistamat autot luetaan.

Reaalivarallisuuden arvo on 2010-luvulla kasvanut vuosittain nimellisesti 20 – 40 miljardia euroa, kunnes kasvu hidastui vuonna 2014 vain 5 miljardiin euroon. Yritysten ja valtion­hallinnon reaali­omaisuuden arvo jopa väheni viime vuonna. (Kuvio 2.)

Merkittävin syy kasvun hidastumiseen oli asuntojen ja rakennusten hintojen kääntyminen laskuun vuonna 2014. Myös pientalotonttien hinnat laskivat. Reaalivarallisuuden arvon muutokset ovatkin pääasiassa markkina­hintojen muutoksia, mutta kyse on myös esimerkiksi rakennus­kannan kasvusta.

Kun tarkastellaan nettovarallisuutta eli reaalivaroihin lisätään rahoitusvarat ja vähennetään velat, oli kotitalouksien osuus viime vuonna 58 prosenttia. Julkis­yhteisöjen osuus oli 29 prosenttia ja yritysten osuus vain 9 prosenttia. Jakauma poikkeaa oleellisesti reaali­varallisuuden jakaumasta. Tämä on seurausta lähinnä kahdesta seikasta.

Ensinnäkin kotitalouksilla ja julkisyhteisöihin luettavilla työeläke­rahastoilla on huomattavat rahoitusvarat, myös velkojen vähentämisen jälkeen. Toiseksi yritysten osakepääoma katsotaan rahoitus­tilinpidossa yritysten velaksi omistajilleen.

Tästä seuraa paradoksaalinen tilanne: kun pörssikurssit nousevat heijastaen yritysten arvon kasvua, yritysten netto­varallisuus pienenee. Vastaavasti pörssi­kurssien noustessa osakkeita omistavien kotitalouksien ja sosiaali­turvarahastojen (työeläkerahastojen) varallisuus kasvaa. Listaamattomien yhtiöiden osalta tilanne on toinen, koska ne arvotetaan tasearvoon.

Asunnot kotitalouksien tärkein varallisuuserä

Kotitalouksien kokonaisvarallisuus (reaalivarat ja rahoitusvarat) oli varallisuus­tilinpidon mukaan viime vuonna 685 miljardia euroa ja nettovarallisuus velkojen vähentämisen jälkeen 543 miljardia euroa.

Kokonais­varallisuudesta reaali­varallisuus muodosti 61 prosenttia ja rahoitus­varallisuus 39 prosenttia. Asuntojen osuus varallisuudesta oli 35 prosenttia, maan ja metsien osuus oli 23 prosenttia, osakkeiden osuus 17 prosenttia, talletusten ja käteisrahan osuus 12 prosenttia. (Kuvio 3.)


Kuvio 3. Kotitalouksien kokonaisvarallisuus vuonna 2014

Kuvio 3. Kotitalouksien kokonaisvarallisuus vuonna 2014,  miljardia euroa  Lähde: Tilastokeskus, rahoitustilinpito

Lähde: Tilastokeskus, rahoitustilinpito

Tulokset poikkeavat Tilastokeskuksen kotitalouksien varallisuutta vuonna 2013 koskevasta tutkimuksesta (ks. Veli-Matti Törmälehdon artikkeli). Syynä tähän ovat muun muassa käsite-erot sekä erilaiset arvotus­perusteet ja laskenta­menetelmät.

Julkisyhteisöjen varallisuus on kasvanut

Julkisyhteisöjen nettovarallisuus oli viime vuonna sosiaaliturva­rahastojen ja paikallis­hallinnon (kunnallishallinnon) omaisuutta, koska valtionhallinnon nettovarallisuus oli lievästi negatiivinen vuonna 2014, ensimmäistä kertaa tilastoinnin aikana. Tämä oli seurausta valtion viime vuosien velkaantumisesta.

Samaan aikaan, kun valtion nettovarallisuus on muuttunut negatiiviseksi, on kuntasektorin nettovarallisuus kasvanut (kuvio 4). Tämä on reaalivarojen kasvun ansiota, sillä nettorahoitus­varat ovat kunnillakin muuttuneet negatiivisiksi. Kuntien omistaman maan, rakennusten ja kunnallis­tekniikan arvo on kasvanut. Kuntien velat ovat kasvaneet 10 vuodessa 14 miljardia euroa, mutta rahoitus­varatkin ovat kasvaneet 8 miljardia euroa.

Kuvio 4. Julkisyhteisöjen nettovarallisuus

Kuvio 4. Julkisyhteisöjen nettovarallisuus, miljardia euroa  Lähde: Tilastokeskus, rahoitustilinpito

Lähde: Tilastokeskus, rahoitustilinpito

Sosiaaliturvarahastojen varallisuus on lähes yksinomaan rahoitus­varallisuutta, reaalivaroja niillä on hyvin vähän, lähinnä taloja. Käytännössä kysymys on työeläke­rahastojen varallisuudesta. Työeläke­rahastojen varallisuus onkin kasvanut selvästi eniten kaikista sektoreista. Työeläke­rahastojen netto­rahoitus­varat olivat vuoden 2014 lopussa jo 170 miljardia euroa. Yli 70 prosenttia niistä oli sijoitettuna ulkomaille.

Varat ovat kaksinkertaistuneet 10 vuodessa. Tämä on tapahtunut siitä huolimatta, että tänä aikana suuret ikäluokat ovat jääneet lähes kokonaan eläkkeelle. ”Eläkepommista” ei ole tietoakaan.

Julkisyhteisöjen nettovarallisuus yhteensä on 2010-luvulla kasvanut, vaikka julkisuudessa puhutaan lähinnä valtion velkaantumisesta. Vuonna 2014 julkisyhteisöjen yhteenlaskettu nettovarallisuus oli 267 miljardia euroa eli 15 miljardia euroa enemmän kuin vuonna 2010. Käytännössä siis eläkerahastot ovat kasvaneet enemmän kuin valtionvelka.

Kirjoittaja työskentelee yliaktuaarina kansantalouden tilinpidossa.

 

Lähteet:

Niemi, Erkki & Sandström, Taru 2007. Suomen kansanvarallisuuden rakenne on muuttunut. Tieto&trendit 12/2007.

Tilastokeskus. Rahoitustilinpito.

 

------------------------------------------------------

OLLI SAVELA

Mitä tehdä työeläkerahastoille?

Työeläkerahastojen paisuminen herättää kysymyksen, voisiko niiden avulla jotenkin helpottaa valtion velkaantumista. Eläkerahastot on toki tarkoitettu eläkkeiden maksuun eikä valtion velan lyhentämiseen. Mahdollisuuksia on silti monia.

Ensinnäkin eläkkeiden korottaminen lisäisi kuntien ja valtion verotuloja. Keskimääräistä eläkettä saavan lisätulosta menee erilaisia välittömiä veroja ja maksuja noin 40 prosenttia, joten todella merkittävä osa eläkkeiden korotuksista palautuisi heti julkiseen talouteen. Lisääntyvän kulutuksen myötä myös arvonlisäveron ja valmisteverojen tuotot kasvaisivat.

Toiseksi työnantajan eläkemaksun alentaminen pienentäisi työvoima­kustannuksia ja työntekijän eläkemaksun alentaminen parantaisi ostovoimaa. Molemmilla toimilla olisi välillisiä, myönteisiä vaikutuksia julkiseen talouteen.

Kolmanneksi työeläkerahastojen varojen kohdentaminen kotimaisiin investointeihin ulkomaisten sijasta elvyttäisi maamme taloutta.

 


Sivun alkuun >>

Kommentit (0 kommenttia)