Kuinka keskittynyttä varallisuus on? | Tieto & Trendit

Uusin numero

3/2017
Tieto&trendit
Teema Työ
Arkisto
Tieto & Trendit
Teema Tieto&trendit 5/2015 25.11.2015 Veli-Matti Törmälehto

Kuinka keskittynyttä varallisuus on?

Kotitalouksien varallisuuden jakautuminen on viime vuosina herättänyt huomattavaa mielen­kiintoa (OECD 2015; Piketty 2014). Varallisuusjakaumat ovat hyvin vinoja ja tietolähteet vähemmän kattavia kuin esimerkiksi tulonjakotarkasteluissa, joten varallisuusjakaumien tilastointi on vaikeaa.

Tarkastelen tässä artikkelissa kotitalouksien varallisuuden jakaumaa Suomessa ja sitä koskevia tietolähteitä.

Perinteisiä tietolähteitä ovat varallisuusverotiedot ja kotitalouksien varallisuustutkimukset. Veron­alaisesta varallisuudesta on tietoa vuoteen 2005 asti, jolloin varallisuus­verotuksesta luovuttiin. Veron­alainen varallisuus kattoi vain osan varallisuudesta ja verotus­arvot olivat usein huomattavasti ali­arvostettuja.

Tilastokeskus onkin tehnyt verotus­tietoja kattavampia kotitalous­pohjaisia otos­tutkimuksia varallisuudesta määrävuosin, ensimmäisen vuonna 1987 ja viimeisimmän vuonna 2013 (Tilastokeskus 2015). Niissä pyritään kattavaan varallisuus­käsitteeseen, joka mahdollistaa myös kansain­väliset vertailut.

Varallisuuden jakautumista on tutkittu myös yhdistämällä eri tieto­lähteitä synteettisiksi jakauma-aineistoiksi (Credit Suisse 2015) tai korjaamalla otos­tutkimusten puutteita tilastollisin menetelmin (Vermeulen 2014).

Yhdysvaltojen varallisuus­jakaumaa on estimoitu myös pää­omittamalla varallisuudesta saatavia tulo­virtoja (Saez & Zucman 2015). Kun perus­tietolähteitä yhdistetään tai korjataan eri menetelmin, varakkaimpien osuus nettovaroista tyypillisesti kasvaa usein huomattavasti.

Varallisuudella tarkoitetaan netto­varallisuutta, jossa reaali- ja rahoitus­varoista vähennetään velat. Se voi siis saada negatiivisia arvoja. Suomessa noin kymmenes­osalla koti­talouksista velat ylittivät varat vuonna 2013 (Tilastokeskus 2015). Määritelmän mukaan varat pitää arvottaa käypään markkina­hintaan ja tilasto­yksikkönä on ensisijaisesti kotitalous.

Kotitalouksien varallisuus­tilastoissa varallisuus­käsitettä ja menetelmiä ohjaavat kansain­väliset suositukset, kuten OECD:n käsikirja (OECD 2013). Suomen koti­talouksien varallisuus­tilasto on vuosina 2009 ja 2013 ollut osa Euroopan keskus­pankin euro­alueen varallisuus­tutkimusta (HFCS), mikä on käytännössä määrännyt varallisuuskäsitteen sisällön (European Central Bank 2013).

Varallisuuserot ovat kasvaneet

Tilastokeskuksen kotitalouksien varallisuus­tutkimuksen mukaan varakkaimman viiden prosentin (n. 130 000 kotitaloutta) osuus netto­varallisuudesta vuonna 2013 oli 31,4 prosenttia, kun se oli noin 25 prosenttia vuonna 1994 (kuvio 1).

Varakkaimman prosentin (n. 26 000 kotitaloutta) varallisuus­osuus oli vuonna 2013 noin 13 prosenttia, kun se oli noin 8 prosenttia vuosina 1987 ja 1994. Varallisuus­erot ovat siis kasvaneet 1990-luvun puoliväliin verrattuna.

Kuvio 1. Osuudet nettovarallisuudesta 1987  –  2013, varakkain 5 prosenttia, varakkain prosentti ja vähävaraisin 50 prosenttia kotitalouksista

Kuvio 1. Osuudet nettovarallisuudesta 1987-2013, varakkain prosenttia ja viisi prosenttia sekä vähävaraisin 50 prosenttia kotitalouksista

Lähde: Tilastokeskus, kotitalouksien varallisuus (aikasarja-aineisto)

Menetelmämuutosten vuoksi aika­sarjassa on merkittäviä vertailu­kelpoisuutta heikentäviä tekijöitä, joiden suoraa vaikutusta on vaikea arvioida. Lisäksi luottamus­välit ovat varakkaimmalle prosentille hyvin suuria.

Varallisuuserot kuitenkin kasvoivat erityisesti vuosien 1994 ja 1998 välillä, jolloin menetelmä oli sama. Suomessa tiedot on kerätty vuosina 2009 ja 2013 valtaosin rekistereistä tai estimoimalla, sitä aiemmin (1987 – 2004) ne olivat pitkälti koti­talouksien omaan ilmoitukseen perustuvia kysely­tietoja[1].

Kotitalouksien varallisuustilasto perustuu tulonjako­tilaston otokselle[2]. Vuoden 2013 otoksessa yksi kotitalous edusti noin 240 kotitaloutta perus­joukossa. Koko väestölle netto­varallisuus­tietoa ei voida muodostaa, joskin muutama varallisuuserä on saatavilla kokonais­aineistona (osakkeet, suorat rahasto­sijoitukset, elinkeinotoiminnan ja yhtymien netto­varallisuus, velat valtaosin).

Veronalaisten varojen erot kehittyivät tuloerojen tapaan

Vuoteen 2005 asti varallisuus­erojen ajallista kehitystä voi arvioida henkilöiden veron­alaisen varallisuuden jakaumasta (kuvio 2). Veroaineisto kattaa kaikki vero­velvolliset, joten luvut eivät sisällä otanta­virhettä.

Kuvio 2. Varakkaimman prosentin, promillen sekä promillen kymmenesosan osuus veronalaisista varoista 1987 – 2005

Kuvio 2. Varakkaimman prosentin, promillen sekä promiollen kymmenesosan osuus veronalaisista varoista 1987 - 2005

Lähteet: Omat laskelmat Tilastokeskuksen henkilöveroaineistosta ja otospohjaisesta tulonjakotilastosta (muuttuja veronalaiset varat)

Varakkaimman prosentin osuudella kuvattuna veron­alaisten varojen erot kaventuivat hieman 1987-luvun loppupuolelta 1990-luvun puoliväliin, jonka jälkeen ne nopeasti kasvoivat 1990-luvun lopussa. Huippu oli vuonna 2000, jonka jälkeen kehitys tasaantui. Veron­alaisten varojen erot ovat siten kehittyneet ajallisesti hyvin samankaltaisesti kuin tulo­erot.

Varallisuusveron voimassaolon viimeisenä vuotena vuonna 2005 vero­velvollisista henkilöistä (n. 4,5 milj.) varakkain kymmenys omisti 53,6 prosenttia veron­alaisista varoista. Varakkaimman prosentin osuus oli 22,3 prosenttia ja varakkaimman promillen eli noin 4 500 vero­velvollisen osuus 10,8 prosenttia.

Promillen kymmenesosan eli 450 varakkaimman henkilön osuus oli 5,1 prosenttia (kuvio 2). Veron­alainen varallisuus on siis hyvin keskittynyttä myös varakkaimman prosentin sisällä.

Verotiedoista voi päätellä erojen ajallista kehitystä ja niiden perusteella onkin estimoitu hyvin pitkän aikavälin varallisuuserojen muutoksia (ks. Roine & Waldenström 2014). Tilastointiin veron­alainen varallisuus soveltui kuitenkin kehnosti. Varat olivat ali­arvostettuja ja varallisuus­käsite kapea, joten erojen taso on harhainen.

Esimerkiksi suurin osa talletuksista oli käytännössä säädetty varallisuus­verosta vapaaksi. Vuonna 2004 veronalaisen varallisuuden kokonais­määrä vero­aineistossa oli 118 miljardia euroa, joka oli vain noin kolmannes saman vuoden koti­talouksien varallisuus­tutkimuksen kokonais­varallisuuden arvosta.

Verotusarvoja on mahdollista korjata ylöspäin ja aineistoa täydentää estimoinnilla, mutta tällaista tutkimusta lienee Suomessa viimeksi tehty 1980-luvulla. Jukka Pekkarisen (1988) raportoimien tulosten mukaan vuonna 1981 varakkaimman prosentin osuus veron­alaisista varoista ilman aineisto­korjauksia oli 16,9 prosenttia.

Aliarvostuksen ja kattavuuden korjaamisen jälkeen osuus oli täydennetyssä aineistossa 12,2 prosenttia eli lähes viisi prosenttiyksikköä alempi.

Verotietoihin verrattuna koti­talouksien varallisuus­tutkimuksen heikkoutena väitetään usein olevan, että se perustuu otokseen eikä tavoita kaikkein varakkaimpia. Varakkaimpien osuus veron­alaisista varoista estimoituu otoksesta kuitenkin verraten hyvin, kuten kuviosta 2 käy ilmi.

Erityisesti varallisuus­erojen kasvu 1990-luvun lopulla kuvautuu otoksesta oikein ja estimaatit ovat lähellä perus­joukon arvoja[3]. Otokset eivät tietenkään riitä aivan varakkaimpien, kuten varakkaimman promillen, varallisuus­osuuksien estimointiin.

Varallisuuden keskittymisen kuvaamiselle tulonjako­tilaston otoksen edustavuudella on paljon merkitystä. Kansainväliset vertailutiedot Suomen koti­talouksien varallisuus­jakaumista esimerkiksi OECD:n varallisuustietokannassa ja EKP:n tilastossa perustuvat otos­tietoihin.

Otostietojen täydennykset kasvattavat hieman varallisuuseroja

Kotitalouksien varallisuus­tutkimusten varallisuus kattaa vero­tietoja paremmin todellisen varallisuuden, mutta siinä on edelleen merkittäviä katve­alueita. Varallisuuden tason osalta vertailu­kohtana on lähinnä kansantalouden tilinpidon varallisuus­taseiden kotitalous­sektori (ks. Olli Savelan artikkeli tässä numerossa).

Vuonna 2013 varallisuus­tutkimuksen netto­varallisuuden kokonais­arvo oli 512 miljardia, mikä on lähellä varallisuustaseiden kotitalous­sektorin netto­varallisuuden arvoa 529 miljardia. Kotitalouksien nettovarallisuuden keskiarvo olisi siten noin 200 000 euroa. Tämä on kansain­välisesti verraten vähän (vrt. OECD 2015).

Tarkempi tarkastelu paljastaa kuitenkin merkittäviä eroja mikro- ja makrolähteissä. Rahoitus­varallisuuden osuus on varallisuus­tutkimuksessa selvästi pienempi (n. 21 %) kuin varallisuus­taseissa (39 %). Osa erosta selittyy erilaisella varallisuus­käsitteellä. Esimerkiksi autot, veneet ja muut kulku­välineet ovat osa reaalivarallisuutta vain varallisuus­tutkimuksessa, kun taas vahinko­vakuutus­tekninen vastuu­velka on osa rahoitusvarallisuutta vain rahoitus­tilinpidossa.

Peitto on parempi, kun rajoitutaan eriin, joita mitataan käsitteellisesti yhteis­mitallisesti molemmissa tutkimuksissa (Honkkila & Kavonius 2013). Rahoitusvarallisuudessa käsitteellisesti yhteis­mitallinen osa koostuu talletuksista, osakkeista, sijoitusrahastoista, joukkovelka­kirjoista ja vakuutus­säästöistä.

Valtaosa eroista selittyy tilastojen menetelmä­eroilla ja tietojen kattavuudella. Rahoitus­varallisuudessa erot aiheutuvat otantavirheen lisäksi varallisuus­tutkimuksessa käytettyjen rekisteri­tietojen ali­arvostuksesta ja/tai puutteellisesta kattavuudesta (erityisesti noteeraamattomat osakkeet), kyselyyn perustuvien tietojen mittausvirheistä (talletukset) ja kokonaan puuttuvista tiedoista (käteis­raha, säästö- ja sijoitus­vakuutukset, kapitalisaatiosopimukset).

Reaali­varallisuudessa merkittävä ero on asunto­varallisuudessa. Se arvostetaan varallisuustutkimuksessa toteutuneiden kauppojen neliö­hintojen avulla, kun varallisuus­taseissa asuinrakennusten arvo perustuu pääoma­kantamalliin (ks. Niemeläinen ym. 2006).

Pörssiosakkeet ja suorat rahasto­sijoitukset perustuvat varallisuus­tutkimuksessa rekisteri­tietoon ja ne on arvotettu markkina­hintaan. Otoksen kokonais­arvot ja jakaumat vastaavat hyvin tiedossa olevia perus­joukon lukuja, eivätkä tilastojen erot selity niillä. Niiden osuus netto­varallisuudesta on kuitenkin alle kymmenen prosenttia. Pörssiosake­varallisuuden jakautumista ovat selvittäneet kattavasti Keloharju ja Lehtinen (2015).

Erityisesti rahoitus­varallisuuden mittaus­virheet voivat vaikuttaa varallisuus­jakauman tunnus­lukuihin, sillä rahoitusvarallisuus on huomattavasti epä­tasaisemmin jakautunut kuin reaali­varallisuus. Mittaus­virheiden mahdollista vaikutusta arvioidaan karkeasti taulukossa, jossa on esitetty varallisuus­tutkimuksen alkuperäiset estimaatit sekä eräitä alipeittoa korjaavia estimaatteja.

Taulukko. Arvioita kotitalouksien nettovarallisuuden jakautumisesta 2013 aineistotäydennysten jälkeen

Taulukko. Arvioita kotitalouksien nettovarallisuuden jakautumisesta 2013 aineistotäydennysten jälkeen

Lähde: Omat laskelmat kotitalouksien varallisuustutkimuksen perusaineiston ja rahoitustilinpidon pohjalta
RTP = alkuperäistä tietoa on täydennetty rahoitustilinpidolla
"Varakkaat" = alkuperäiseen tietoon on lisätty viisi fiktiivisesti erittäin varakasta henkilöä

Kun aineiston puutteita eri tavoin korjataan, nousee varakkaimman kymmenyksen osuus netto­varoista suurimmillaan 47,5 prosenttiin. Vastaavasti varakkaimman prosentin osuus nettovaroista kasvaisi 13,3 prosentista suurimmillaan 15,6 prosenttiin. Tällöin nettovarallisuuden kokonais­määrän oletetaan olevan noin 90 miljardia tilaston estimaattia suurempi.

Ensimmäisessä korjauksessa (taulukon sarake ”RTP”) noteeraamattomat osakkeet, talletukset ja eläkevakuutukset on korotettu rahoitus­tilinpidon tasoon sekä allokoitu rahoitus­tilinpidon vakuutus­säästöjen ja kapitalisaatio­sopimusten kokonais­summa vakuutus­säästöjä omistaville koti­talouksille[4].

Kun korjaus tehdään varallisuus­lajeittain vakio­kertoimilla, muuttuvat myös varallisuus­osuudet sen mukaan, kuinka suurta alipeitto on ja miten varallisuus­laji on alun perin jakautunut. Mikro­aineiston ja rahoitus­tilinpidon kokonaisarvon erotus tulkitaan siis mikro­aineiston mittaus­virheeksi.

Toinen aineiston täydennys (taulukon sarake ”Varakkaat”) pyrkii vastaamaan usein esitettyyn argumenttiin, että todella varakkaat eivät ole mukana otoksessa tai heidän varallisuutensa on puutteellisesti mitattu. Selvää on esimerkiksi, että ulkomailla vero­paratiiseissa oleva varallisuus jää varallisuus­tutkimuksessa pimentoon.

Kuviossa 3 viivakuvio on aineiston estimaatti sille, kuinka monella koti­taloudella vähintään on x-akselin osoittama määrä varallisuutta. Esimerkiksi noin tuhannella kotitaloudella on yli 7 miljoonan euron nettovarallisuus täydentämättömässä aineistossa.

Varallisuus­osuuksien herkkyys­analyysia varten aineistoa on keinotekoisesti täydennetty lisäämällä siihen kuviossa pisteinä näkyvät viisi havaintoa, jotka edustavat hypoteettisia hyvin varakkaita koti­talouksia.

Kuvio 3. Nettovarallisuusjakauman yläosa vuonna 2013, varakkain 1 %. Pisteet ovat aineistoon keinotekoisesti lisättyjä havaintoja

Kuvio 3. Nettovarallisuusjakauman yläosa vuonna 2013, varakkain prosentti. Pisteet ovat aineistoon keinotekoisesti lisättyjä havaintoja.

Lähde: Kotitalouksien varallisuustutkimuksen perusaineisto ja hypoteettinen aineistotäydennys (viisi suurinta havaintoa). Alkuperäisen aineiston maksimiarvo ei sisälly kuvioon.

Lisättyjen havaintojen yhteenlaskettu varallisuus on noin viisi miljardia (n. 4 % alkuperäisestä nettovarallisuuden estimaatista) ja jakauma perustuu Arvopaperi lehden pörssi­varakkaiden listoihin. Tosin pörssiosakkeiden tiedetään jo estimoituvan otoksesta lähes oikein alun perinkin, ja holding-yhtiöiden kautta omistettuja osakkeita korjataan noteeraamattomien osakkeiden taso­korjauksessa ensimmäisessä vaiheessa.

 Huippuvarakkaita ei otoksessa edes tarvitse olla, jos yli 7 miljoonan euron varallisuuden omaavat edustavat heitä riittävän hyvin. Joka tapauksessa, tämä täydennys itsessään nostaisi varakkaimman prosentin varallisuusosuutta vajaan prosentti­yksikön. Yhdessä ensimmäisen vaiheen korjauksen (”RTP”) kanssa varallisuusosuus nousisi 15,6 prosenttiin.

Tämän viiden miljardin fiktiivisen täydennyksen kokonais­määrää voi perustella vaikkapa sillä, että Yhdysvaltojen kotitalouksien netto­rahoitus­varoista on arvioitu 4 prosenttia olevan vero­paratiiseissa Yhdysvaltojen ulkopuolella (Zucman 2014).

Aitoa tietoa suomalaisten varakkaiden vero­paratiiseissa olevista omaisuuksista lienee vain vero­hallinnon kansain­välisen tietojen­vaihdon kautta saama tieto noin 20 henkilön Liechtensteinin pankkeihin sijoittamista varoista, joiden arvioidaan olleen noin 50 – 60 miljoonaa euroa (Kosonen 2015).

Kansainvälisesti verrattuna Suomen varallisuus ei kovin keskittynyttä

Vermeulen (2014) on arvioinut euro­alueen ja Yhdys­valtojen varakkaimman prosentin varallisuus­osuuksia otosaineistoista täydentämällä niitä Forbesin super­varakkaiden listan henkilöillä. Forbesin listan henkilöt lisättiin otoksiin ja jakaumien yläosaan sovitettiin Pareto-jakaumaa.

Tämän jälkeen todellisen jakauman yläosa korvattiin estimoidusta Pareto-jakaumasta poimituilla arvoilla. Varallisuus- tai tulo­jakauman huipun tulkitaan usein noudattavan Pareto-jakaumaa, jos se on logaritmiasteikolla kuvion 3 kaltaisesti lineaarinen[5].

Suomen vuoden 2009 aineistossa menetelmä nosti varakkaimman prosentin varallisuus­osuuksia yhdestä kolmeen prosentti­yksikköä aineiston estimaatista, joka oli 12 prosenttia (kuvio 4). Forbesin listalla oli vuonna 2009 vain yksi henkilö Suomesta. Useissa muissa maissa tällä korjauksella oli suurempi merkitys.

Kuvio 4. Varakkaimman prosentin osuus nettovarallisuudesta euroalueen maissa ja Yhdysvalloissa, kun yli 2 miljoonan euron nettovarallisuusarvot on korvattu Pareto-jakaumasta poimituilla arvoilla

Kuvio 4. Varakkaimman prosentin osuus nettovarallisuudesta euroalueen maissa ja Yhdysvalloissa, kun yli 2 miljoonan euron nettovarallisuusarvot on korvattu Pareto-jakaumasta poimituilla arvoilla

Lähde: Vermeulen 2014, s. 29. Euroalueen maiden tiedot ovat EKP:n HFCS-aineistosta. Suomen tiedot ovat vuodelta 2009. Pareto-parametri on estimoitu regressiomenetelmällä yli 2 miljoonan euron nettovarallisuudelle.

Kun samaa menetelmää sovelletaan Suomen vuoden 2013 tutkimukseen täydentämällä aineistoa yllä mainitulla viidellä havainnolla, saadaan varakkaimman prosentin varallisuus­osuudeksi suurimmillaan lähes 18 prosenttia. Tulokset vaihtelevat kuitenkin sen mukaan, mitä menetelmää Pareto-jakauman estimoinnissa käytetään (erilaiset suurimman uskottavuuden estimaattorit, regressio­menetelmä) ja mikä osa jakaumasta korvataan.

Eri tietolähteitä yhdistävistä synteettisistä aineistosta laajaa huomioita saa usein sveitsiläisen pankin Credit Suissen vuosittain julkaisema raportti, jossa kuvataan globaalia varallisuuden jakautumista (Credit Suisse 2015). Se sisältää myös paljon maakohtaista tietoa varallisuus­jakaumista. Analyysin perus­joukko on vähintään 20-vuotiaat aikuiset (n. 4,2 miljoonaa henkilöä Suomessa).

Credit Suissen estimointien mukaan varakkain prosentti 20 vuotta täyttäneistä henkilöistä omisti Suomessa 22 prosenttia netto­varallisuudesta vuonna 2013. Vuosina 2000 – 2014 osuus oli käytännössä muuttumaton (Credit Suisse 2014). Vuoden 2015 raportissa osuus ponnahtaa selittämättömästi 27,2 prosenttiin (Credit Suisse 2015, 149).

Credit Suissen tutkimuksen tunnusluvut on laskettu konstruoimalla synteettinen näyte menetelmällisesti makrotilastojen tasoista ja mikro­tilastojen jakaumista (Credit Suisse 2014). Lähtötietoja viedään ajallisesti eteenpäin varallisuus­lajeittaisilla indeksi­korotuksilla.

Menetelmä ei ole jakauma­tietojen osalta läpinäkyvästi kuvattu, joten on mahdotonta sanoa, miten Suomen varakkaiden varallisuus­osuuteen on päädytty[6]. Suomen jakaumatietojen lähtö­arvoina on raportin mukaan käytetty Tilasto­keskuksen varallisuus­tutkimusta vuodelta 2009 (HFCS) ja siten kotitalous­jakaumia.

Makrotason tiedoista ilmeisesti vain rahoitus­varallisuuden tietoja on käytetty, lähteenä Tilasto­keskuksen rahoitus­tilinpito ja OECD (Credit Suisse 2015, 11).

Varallisuustutkimus tarjoaa tulevaisuudessakin hyvän tietopohjan varallisuuserojen tutkimiseen

Varallisuus on myös Suomessa jakautunut huomattavan epä­tasaisesti, vaikka aineisto-ongelmat vaikeuttavatkin varallisuus­erojen arviointia. Aineistoa menetelmällisesti täydentämällä voidaan arvioida, että varallisuuserot ovat tilastoissa havaittua jonkin verran suuremmat.

Varallisuus ei kuitenkaan ole meillä erityisen keskittynyttä kansain­välisesti verraten. Toisaalta myös netto­varallisuuden taso on Suomessa verraten alhainen.

Varallisuus­erot kasvoivat hyppäyksen­omaisesti 1990-luvun loppu­puolella saman­aikaisesti tuloerojen kasvun kanssa. Tämä on luonnollista, sillä tulo­erojen kasvun keskeinen tekijä oli varallisuudesta saatavien pääomatulojen kasvu.

Tilastokeskuksen kotitalouksien varallisuus­tutkimus on käyttö­kelpoinen myös varakkaimpien varallisuusosuuksien arvioimiseen, vaikka se onkin otos­pohjainen. Tutkimus tarjonnee tulevaisuudessakin menetelmäkorjauksiin yhdistettynä tutkijoille parhaan (ja ainoan) pohjan varallisuus­erojen kehityksen seuraamiselle Suomessa.

Sen keskeisintä antia ovat kuitenkin muut tunnusluvut kuin varakkaimman prosentin osuus nettovaroista. Siitä selviää muun muassa, mikä ikäryhmä on varakkain (65 – 74-vuotiaat), paljonko on luottorajoitteisia talouksia (6 %), kuinka moni ei omista pörssi­osakkeita (79 % talouksista), mikä on asuntovelan mediaani­suhde asunnon arvoon (44 %) sekä monia muita varoja ja velkoja kuvaavia tunnus­lukuja.

 

Kirjoittaja on erikoistutkija Tilastokeskuksen väestö- ja elinolotilastot -yksikössä.

 

Lähteet:

Clauset, Aaron & Shalizi, Cosma R. & Newman, M.E.J. 2009. Power-law distributions in Empirical Data. SIAM Review 51(4).

Credit Suisse 2014. Global Wealth Databook 2014. Credit Suisse Research Institute.

Credit Suisse 2015. Global Wealth Databook 2015. Credit Suisse Research Institute.

European Central Bank 2013. The Eurosystem Household Finance and Consumption Survey. Results from the First Wave. Statistics Paper Series No 2 /2013.

Honkkila, Juha & Kavonius, Ilja 2013. Micro and Macro Ana­­lysis on Household Income, Wealth and Saving in the Euro Area. ECB Working Paper Series 1619 / November 2013.

Keloharju, Matti & Kasanen, Eero & Lehtinen, Antti 2015. Shareownership in Finland 2015.

Kosonen, Katri 2015. Suomalaisten veroparatiisikytkennät. Kansantaloudellinen aikauskirja 3/2015.

Niemeläinen, Sami & Sandström, Taru & Säylä, Markku & Törmälehto, Veli-Matti 2006. Housing Wealth in Finland. Paper prepared for the 29th General Conference of The International Association for Research in Income and Wealth (IARIW), Joensuu, 20 .– 26.8.2006.

OECD 2013. OECD Guidelines for Micro Statistics on Household Wealth.

OECD 2015. In It Together. Why Less Inequality Benefits All. Paris: OECD Publishing.

Pekkarinen, Jukka 1988: Kotitalouksien varallisuuseroista. Työväen Taloudellinen Tutkimuslaitos, katsaus 1-1988.

Piketty, Thomas 2014. Capital in the 21st Century. Harvard University Press.

Roine, Jesper & Waldenström, Daniel 2014. Long-run Trends in the Distribution of Income and Wealth. IZA Discussion papers No. 8157. April 2014.

Saez, Emmanuel & Zucman, Gabriel 2015. Wealth Inequality in the United States since 1913: Evidence from Capitalized Income Tax Data. Quarterly Journal of Economics (tulossa).

Zucman, Gabriel. 2014. Taxing Across Borders: Tracking Personal Wealth and Corporate Profits. Journal of Economic Perspectives, 28(4).

Tilastokeskus 2015. Kotitalouksien varallisuus 2013. Tulot ja kulutus 2015.

Vermeuleun, Philip 2014. How Fat is the Top Tail of the Wealth Distribution?. ECB Working Paper Series 1692 / July 2014.



[1] Kokonaan rekisteriperusteisia varallisuuseriä vuoden 2013 tutkimuksessa olivat suorat rahasto­sijoitukset, Helsingin pörssissä listatut osakkeet, listaamattomien yhtiöiden netto­varallisuus, elinkeino­toiminnan netto­varallisuus, yhtymien nettovarallisuus (avoimet ja kommandiitti­yhtiöt), asunto­velat, opinto­velat sekä valtaosa muista veloista. Muiden varallisuuserien omistus on myös valtaosin rekisteri­perusteisia, mutta ne on hinnoiteltu eri lähteistä. Talletukset ja osa kulutusluotoista perustuvat kysely­tietoon.

[2] Poikkeus on vuosi 2004, joka tehtiin erillis­otokselle. Otos­asetelma oli silloinkin sama kuin tulonjako­tilastossa. Vuosien 1987, 1994 ja 1998 varallisuus­tutkimukset tehtiin tulonjako­tilaston osaotokselle (I paneeli).

[3] Otoksessa perusjoukko on vuoden lopun kotitalous­väestöön kuuluvat vero­velvolliset. Kokonais­aineisossa perus­joukko on vero­rekisterin vero­velvolliset, ilman väestö­rajausta. Peitto on parempi vuodesta 1995 alkaen, mihin vaikuttanee tulonjako­tilaston kalibrointimallin laajentaminen (mm. pääomatulojen lisääminen kalibrointi­muuttujiin).

[4] Rahoitustilinpidon henkivakuutukseen ja annuiteettiin perustuva vakuutus­tekninen vakuutusvelka lisättynä kapitalisaatiosopimuksilla (4,1 mrd.) on kohdistettu kotitalouksille, jotka tulo- ja elinolotutkimuksen haastattelussa ilmoittivat, että niillä on vakuutussäästöjä.

[5] Ks. kuitenkin Clauset ym. 2009.

[6] Credit Suissen menetelmässä on kolme vaihetta. Ensimmäisessä määritellään varallisuuden taso käyttäen ensisijaisesti makrolähteitä. Toisessa vaiheessa määritellään varallisuuden jakautuminen, joko suoraan tieto­lähteeseen perustuen tai estimoimalla. Kolmannessa vaiheessa jakauma­tietoja korjataan Pareto-ekstrapoloimalla. Lopuksi synteettisen jakauman varallisuusarvot skaalataan vastaamaan maan keski­määräistä varallisuutta. Tiedot voivat olla myös regressio­estimaatteja tai jopa maaryhmä­kohtaisia keski­arvoja erityisesti kehitys­maissa.

 


Sivun alkuun >>

Kommentit (0 kommenttia)