Sosiaaliset suhteet järjestäytyvät uudelleen | Tieto & Trendit

Uusin numero

4/2016
Tieto&trendit
Arkisto
Tieto & Trendit
Teema Tieto&trendit 1/2015 23.2.2015 Riitta Hanifi

Sosiaaliset suhteet järjestäytyvät uudelleen

Yksinolo iän mukaan, 10 vuotta täyttäneet naiset. Lähde: Tilastokeskus, ajankäyttö­tutkimus

Suomalaisten yksinolo on lisääntynyt. Yhtenä syynä tähän on yksinasumisen yleistyminen, mutta myös ajanvietto perheen kanssa on vähentynyt. Sosiaalinen pääoma ei kuitenkaan välttämättä ole heikentynyt. Ennemminkin voidaan ajatella sosiaalisuuden järjestäytyvän uudella tavalla.

Tarkastelen artikkelissani ihmisten yhdessäolossa tapahtuneita muutoksia viimeisen 10 vuoden aikana. Määrittelen yhdessä olemisen osaksi sosiaalista pääomaa. Artikkeli perustuu Tilastokeskuksen ajankäyttö­tutkimuksen tuloksiin usealta vuosikymmeneltä (Tilastokeskus 2009).

Vaikka sosiaalisen pääoman käsitteen juuret voidaan jäljittää ainakin 1900-luvun alkuvuosiin, aktiivinen tieteellinen keskustelu sosiaalisesta pääomasta vilkastui erityisesti 1990- ja 2000-lukujen taitteessa.

Käsite juontaa juurensa näkemykseen, jonka mukaan yhteiskuntien hyvinvoinnin ymmärtämiseksi on otettava huomioon myös yhteiskunnan sosiaalinen ulottuvuus kuten kyky yhteis­toimintaan ja sitä tukevat verkostot. Sosiaalinen pääoma on liittynyt myös yhteis­kunta­rakenteen muutoksia koskeviin keskusteluihin, joissa on esitetty huoli siitä, että pitkälle edennyt yksilöllistyminen on heikentänyt yhteisöllisyyttä.

Heikot ja vahvat siteet

Sosiaalisen pääoman tutkimuskentästä on muodostunut monitieteellinen, eikä yhtenäistä määritelmää sosiaaliselle pääomalle ole. Tavallisimmin sosiaalisella pääomalla viitataan sosiaalisiin verkostoihin, vasta­vuoroisuuden normeihin ja luottamukseen.

Amerikkalainen sosiaalisen pääoman tutkimuksen edelläkävijä Robert D. Putnam (2000) jakaa sosiaalisen pääoman kahteen ulottuvuuteen: silloittavaan (bridging) ja sitovaan (bonding).

Silloittava, heikoille siteille ominainen sosiaalinen pääoma koskee yli ryhmärajojen ulottuvia yhteistoiminnan mahdollisuuksia, mikä on omiaan lisäämään yhteiskunta­tason sosiaalista koheesiota.

Sitova sosiaalinen pääoma taas rakentuu vahvoille siteille toimien kytköksenä keskenään samankaltaisten ihmisten kuten sukulaisten ja ystävien välillä, ja sen merkitys on suuri erityisesti sosiaalisen tuen lähteenä.

Sitovan sosiaalisen pääoman avulla saatava sosiaalinen tuki ilmenee esimerkiksi siten, että lähisuhteiden avulla saadaan tietoa työpaikoista ja muista mahdollisuuksista. Sosiaaliset suhteet tarjoavat myös henkistä tukea erilaisissa elämän kriisikohdissa. Lisäksi läheisten tuki voi olla konkreettista kuten taloudellista tukea. Tällaisen tuen puuttuminen voi ratkaisevasti heikentää yksilön mahdollisuuksia saavuttaa haluamiaan asioita.

Sosiaaliset suhteet ovat itseis­arvoisesti tärkeitä jäsenyyden, hyväksynnän ja arvostuksen antajia. Sitova sosiaalinen pääoma on luonteeltaan kasautuvaa; aikaisemmat sosiaaliset suhteet luovat uusia sosiaalisia suhteita. Toisaalta kaikki ihmiset eivät eri syistä pysty solmimaan haluamiaan sosiaalisia suhteita ja osa heistä yksinäistyy sosiaalisten suhteiden ulkopuolelle.

Putnam on todennut sosiaalisen pääoman heikentyneen Yhdysvalloissa 1960-luvulta alkaen. Amerikkalaisen yhteiskunnan monet ongelmat juontuvat Putnamin mukaan silloittavan sosiaalisen pääoman rappeutumisesta kuten yhdistys­osallistumisen, äänestys­aktiivisuuden ja vapaaehtois­toiminnan vähenemisestä.

Myös sitova sosiaalinen pääoma on Putnamin mukaan heikentynyt. Tästä yhtenä osoituksena on kyläilyn väheneminen, mikä vaikeuttaa mahdollisuutta saada sosiaalista tukea.

Sosiaalisen pääoman heikentymisen syiksi Putnam näkee yleiset sosiaaliset ja kulttuuriset muutokset kuten naisten laajan osallistumisen työmarkkinoille, viihdeteollisuuden, sosiaalisen liikkuvuuden ja avioerojen lisääntymisen. Tällöin yhteiskunnassa luottamus vähenee ja mahdollisuus sosiaaliseen koheesioon heikkenee. (Putnam 2000.)

Putnamin teoksen Bowling alone (2000) nimi kuvastaa tilannetta, jota Putnam käyttää esimerkkinä sosiaalisen pääoman vähenemisestä. Vaikka amerikkalaisten keilailu­harrastus lisääntyi, keilaklubien jäsenmäärä kuitenkin väheni, koska yhä useammat amerikkalaiset keilaavat kuulumatta mihinkään ryhmään. Tämä on yksi osoitus vapaa-ajan privatisoitumisesta (ks. myös Kankainen 2007, 18).

Sosiaalista kanssakäymistä tilastoidaan ajankäyttötutkimuksessa

Suomessa sosiaaliseen kanssakäymiseen ja yhdessäoloon käytettyä aikaa on mahdollista selvittää Tilastokeskuksen ajan­käyttö­tutkimuksen avulla. Viimeksi toteutetun tutkimuksen tiedot kerättiin vuosina 2009 – 2010. Edelliset tutkimukset ovat vuosilta 1979, 1987 – 1988 ja 1999 – 2000.

Ajankäyttötutkimus on toteutettu siten, että tutkimukseen vastaajat eli kotitalouksien 10 vuotta täyttäneet jäsenet pitivät tarkkaa kirjaa ajan­käytöstään yhtenä arkipäivänä ja yhtenä viikonlopun päivänä. He kirjoittivat omin sanoin päiväkirjaan kymmenen minuutin tarkkuudella, mitä he tekivät.

Ajankäyttötutkimuksessa sosiaalisella kanssakäymisellä tarkoitetaan seurustelua perheenjäsenten kanssa, puhelin­keskusteluja, tuttavien kanssa seurustelua kotona, kahviloissa, ravintoloissa tai muualla sekä kylässä käyntiä. Sosiaalinen kanssakäyminen tarkoittaa aikaa, joka käytettiin varsinaiseen seurusteluun, kun muuta toimintaa ei ole päiväkirjassa mainittu. (ks. Pääkkönen 2006, 45 – 46.)

Sosiaaliseen kanssakäymiseen perheen tai tuttavien kanssa käytetty aika ei ole viimeisen 10 vuoden aikana juuri muuttunut. 1990-luvulla sosiaalinen kanssakäyminen vähentyi selvästi, ja viimeisen 10 vuoden aikanakin on havaittavissa vähäistä laskutendenssiä. Muutokset eivät kuitenkaan ole suuria. (Ks. Pääkkönen & Hanifi 2011, 37.)

Puhelinkeskusteluihin käytetty aika on pysynyt suunnilleen samana aina 1980-luvun lopulta lähtien kännyköiden markkinoille tulosta huolimatta. Koska kännyköillä puhutaan useimmiten vain lyhyitä puheluita, niitä ei useinkaan kirjata ajan­käyttö­tutkimuksen päiväkirjaan, jossa ajankäyttö kirjataan 10 minuutin tarkkuudella.

Tutkimusten perusteella tiedämme, että puhelinkeskustelut ovat yhteydessä kasvokkaisiin tapaamisiin (Melkas 2009, 28). Jos tavataan usein kasvokkain, myös soitellaan usein, ja päinvastoin. On erittäin harvinaista soitella usein, jos tapaamisia on hyvin harvoin. Puhelinkeskusteluja ei siis juuri käytetä ainoana yhteyden­pito­muotona.

Yksinolo on lisääntynyt

Ajankäyttötutkimuksen päiväkirjaan 10 minuutin tarkkuudella kirjoitettujen toimintojen lisäksi vastaajat merkitsivät päivä­kirjoihin, olivatko he yksin vai yhdessä perheenjäsenten tai muiden tuttavien kanssa.

Yhdessäolo ei tarkoita sitä, että tehdään jotain yhdessä. Yhdessäoloksi riittää vaikkapa television katsominen, kirjan lukeminen tai musiikin kuuntelu toisen läheisyydessä.

Yksinolo voi tarkoittaa paitsi yksin kotona tai ulkona olemista, myös esimerkiksi vetäytymistä omaan huoneeseen, vaikka kotona olisi muitakin ihmisiä. Yhdessäolotiedot merkittiin vain valveillaoloajalta.

Keskeinen tulos on yksinolon lisääntyminen sekä miehillä että naisilla ja kaikissa ikäryhmissä (kuviot 1a ja 1b).

Kuvio 1a. Yksinolo iän mukaan, 10 vuotta täyttäneet

Kuvio 1a. Yksinolo iän mukaan, 10 vuotta täyttäneet naiset. Lähde: Tilastokeskus, ajankäyttötutkimus

Lähde: Tilastokeskus, ajankäyttötutkimus

Kuvio 1b. Yksinolo iän mukaan, 10 vuotta täyttäneet

Kuvio 1b. Yksinolo iän mukaan, 10 vuotta täyttäneet miehet. Lähde: Tilastokeskus, ajankäyttötutkimus

Lähde: Tilastokeskus, ajankäyttötutkimus

Keskimäärin valveillaoloajasta vietetään yksin noin seitsemän tuntia vuorokaudessa. Miehet viettivät keskimäärin enemmän aikaa yksin kuin naiset, mutta eniten yksin viettivät aikaa 65 vuotta täyttäneet naiset.

10 – 14-vuotiaat lapset viettivät aikaa yksin keskimäärin puoli tuntia enemmän kuin 10 vuotta sitten. Sekä tytöillä että pojilla yksin vietetyn ajan määrä on lisääntynyt viimeisen 10 vuoden aikana, mutta tytöillä yksinolon määrä on lisääntynyt enemmän kuin pojilla. 15 – 24-vuotiaat nuoret viettivät yksin jo noin kuusi tuntia valveillaoloajasta. (Kuviot 1a ja 1b.)

Ajanvietto perheen kanssa on vähentynyt

Sekä miehet että naiset ovat lähes kaikissa ikäryhmissä vähentäneet perheen kanssa olemista viimeisen 10 vuoden aikana (kuviot 2a ja 2b).

Kuvio 2a. Vähintään kahden hengen kotitaloudessa asuvien yhdessäoloaika perheenjäsenen kanssa iän mukaan, 10 vuotta täyttäneet

Kuvio 2a. Vähintään kahden hengen kotitaloudessa asuvien yhdessäoloaika perheenjäsenen kanssa iän mukaan, 10 vuotta täyttäneet naiset. Lähde: Tilastokeskus, ajankäyttötutkimus

Lähde: Tilastokeskus, ajankäyttötutkimus

Kuvio 2b. Vähintään kahden hengen kotitaloudessa asuvien yhdessäoloaika perheenjäsenen kanssa iän mukaan, 10 vuotta täyttäneet

Kuvio 2b. Vähintään kahden hengen kotitaloudessa asuvien yhdessäoloaika perheenjäsenen kanssa iän mukaan, 10 vuotta täyttäneet miehet. Lähde: Tilastokeskus, ajankäyttötutkimus

Lähde: Tilastokeskus, ajankäyttötutkimus

Ajankäyttötutkimuksessa perheellä tarkoitetaan samassa kotitaloudessa asuvia ihmisiä, jotka käyttävät tulojaan yhdessä. Perheeseen ei siis lasketa kuuluvaksi toisessa kotitaloudessa asuvaa lasta tai vanhempaa.

Naiset olivat perheen kanssa hieman enemmän kuin miehet. Kuitenkin naisten ajanvietto yhdessä perheen kanssa oli vähentynyt lähes kaikissa ikäryhmissä viimeisen 10 vuoden aikana.

Vain 10 – 14-vuotiaat tytöt olivat yhdessä perheen kanssa hieman enemmän kuin 10 vuotta sitten (kuvio 2a). Vähiten aikaa perheen kanssa viettivät 15 – 24-vuotiaat nuoret.

Naisten ja miesten sosiaalisuus on erilaista

Kotitalouden koko vaikuttaa siihen, kenen kanssa aikaa vietetään. Ehkä hieman yllättäen kotitalouden koko vaikuttaa miesten ja naisten sosiaalisuuteen eri tavalla.

Miehet viettävät aikaa perheenjäsenen kanssa eniten silloin, kun kotitalouteen kuuluu vain kaksi henkilöä. Naiset sitä vastoin viettävät aikaa perheenjäsenten kanssa eniten silloin kun kotitalouteen kuuluu vähintään kolme henkilöä.

Perheen kasvaessa naisten perheen kanssa viettämä aika siis lisääntyy, mutta miesten perheen kanssa viettämä aika vähenee. Sen sijaan miehet viettävät perheen kasvaessa huomattavasti enemmän aikaa muualla asuvien ystävien ja tuttavien kanssa. (Kuvio 3.)

Kuvio 3. Yhdessäolo kotitalouden koon ja sukupuolen mukaan 2009 – 2010

Kuvio 3. Yhdessäolo kotitalouden koon ja sukupuolen mukaan 2009 – 2010. Lähde: Tilastokeskus, ajankäyttötutkimus

Lähde: Tilastokeskus, ajankäyttötutkimus

Yhtenä selityksenä tähän on se, että miehet käyttävät vanhempain­vapaita vain marginaalisesti. Sen sijaan pienten lasten isät käyttävät ansiotyöhön runsaasti aikaa. (Pääkkönen & Hanifi 2011.)

Ehkäpä tämän johdosta pienten lasten isien vapaa-aikakin rakentuu työpaikalla solmittujen ystävyys-­ ja harrastussuhteiden varaan. Tällöin miesten ja naisten sosiaaliset suhteet rakentaisivat osaltaan erilaista sosiaalisen pääoman ulottuvuutta: miesten sosiaaliset suhteet silloittavaa ja naisten suhteet sitovaa sosiaalista pääomaa.

Vanhemmat viettävät lastensa kanssa entistä vähemmän aikaa

Vanhemmat, erityisesti äidit, viettivät vähemmän aikaa alle 10-vuotiaiden lastensa kanssa kuin aiemmin. Vaikka äidit viettävät lastensa kanssa enemmän aikaa kuin isät, he viettivät kuitenkin lastensa kanssa vähemmän aikaa vuosina 2009 – 2010 kuin 10 vuotta aiemmin. (Kuvio 4.)

Kuvio 4. Vanhempien yhdessäolo alle 10-vuotiaiden lasten kanssa sukupuolen mukaan arki- ja viikonlopun päivinä

Kuvio 4. Vanhempien yhdessäolo alle 10-vuotiaiden lasten kanssa sukupuolen mukaan arki- ja viikonlopun päivinä. Lähde: Tilastokeskus, ajankäyttötutkimus

Lähde: Tilastokeskus, ajankäyttötutkimus

Vaikka varsinaiseen lastenhoitoon kuten syöttämiseen, pukemiseen ja ulkoiluttamiseen käytetty aika on lisääntynyt, alle 10-vuotiaiden lasten kanssa vietetty kokonaisaika on vähentynyt noin puoli tuntia viimeisen 10 vuoden aikana. Isät viettivät lastensa kanssa aikaa huomattavasti enemmän viikonloppuna kuin arkipäivinä, kun taas äideillä erot arjen ja viikonlopun välillä eivät olleet yhtä suuret (kuvio 4).

Noora Ellonen, joka on tutkinut lasten ja nuorten sosiaalista pääomaa, näkee sosiaalisen tuen yhtenä keskeisenä sosiaalisen pääoman ilmentäjänä. Hän lähestyy sosiaalisen tuen käsitettä Tardyn (1985, ks. Ellonen 2008) määritelmällä, jonka mukaan sosiaalinen tuki koostuu neljästä osatekijästä: emotionaalisesta tuesta, instru­mentaalisesta tuesta, informatiivisesta tuesta ja arvioinnista.

Emotionaalisella tuella tarkoitetaan luottamusta, välittämistä ja empatiaa, instru­mentaalisella tuella erilaisia resursseja, informatiivisella tuella neuvontaa ja opastusta ja arvioinnilla henkilökohtaista palautetta.

Sosiaalinen tuki on vastavuoroinen, vuorovaikutteinen sosiaalinen prosessi. Jos sosiaalisen tuen taso syystä tai toisesta laskee, tällä on negatiivisia seurauksia mielenterveydelle. (Ellonen 2008, 49.) Sosiaalisen tuen kaikille neljälle osatekijälle on yhteistä se, että ne kaikki vaativat toteutuakseen aikaa.

Vanhempien lapsille antaman ajan väheneminen ja lasten ja nuorten yksinolon lisääntyminen ei automaattisesti merkitse sosiaalisen tuen vähenemistä, mutta riski siihen varmasti kasvaa.

Nuoret tytöt viettävät ystävien ja tuttavien kanssa enemmän aikaa kuin muut

Lapset ja nuoret viettivät aikaa muiden kuin perheenjäsenten kanssa enemmän kuin keski-ikäiset ja ikääntyneet. Eniten muualla asuvien sukulaisten, ystävien ja tuttavien seurassa aikaa viettivät 15 – 24-vuotiaat tytöt. Vähiten aikaa muualla asuvien sukulaisten, ystävien ja tuttavien seurassa viettivät 65 vuotta täyttäneet.

Kymmenessä vuodessa ei kuitenkaan ole tapahtunut suuria muutoksia: naisten yhdessäoloaika muualla asuvien sukulaisten, ystävien ja tuttavien kanssa on pysynyt suunnilleen samana, mutta miesten yhdessäoloaika sukulaisten, ystävien ja tuttavien kanssa on jonkin verran vähentynyt. (Kuviot 5a ja 5b.) Sukulaiset, ystävät ja tuttavat eivät siis ole korvanneet perheen kanssa vietetyn ajan vähenemistä.

Kuvio 5a. Yhdessäoloaika muualla asuvien sukulaisten, ystävien ja tuttavien kanssa iän mukaan

Kuvio 5a. Naisten hdessäoloaika muualla asuvien sukulaisten, ystävien ja tuttavien kanssa iän mukaan. Lähde: Tilastokeskus, ajankäyttötutkimus

Lähde: Tilastokeskus, ajankäyttötutkimus

Kuvio 5b. Yhdessäoloaika muualla asuvien sukulaisten, ystävien ja tuttavien kanssa iän mukaan

Kuvio 5b. Miesten yhdessäoloaika muualla asuvien sukulaisten, ystävien ja tuttavien kanssa iän mukaan. Lähde: Tilastokeskus, ajankäyttötutkimus

Lähde: Tilastokeskus, ajankäyttötutkimus

Vapaa-aikaa vietetään yhä enemmän yksin

Ajankäyttötutkimuksessa vapaa-aika määritellään ajaksi, joka vuorokaudesta jää jäljelle, kun nukkumiseen, ruokailuun, peseytymiseen ja pukeutumiseen, ansio-­ ja kotityöhön sekä päätoimiseen opiskeluun käytetty aika on vähennetty. Vuosina 2009 – 2010 suomalaisilla oli vapaa-aikaa keskimäärin noin 6 tuntia 40 minuuttia vuorokaudessa. Miehillä vapaa-aikaa oli noin 7 tuntia vuorokaudessa ja naisilla 6 tuntia 20 minuuttia.

Vapaa-ajan viettäminen yksin on lisääntynyt. Vapaa-aikaa vietettiin yksin keskimäärin 3 tuntia 7 minuuttia vuorokaudessa, mikä on lähes puolet vapaa-ajan kokonaismäärästä. Vielä 10 vuotta sitten vapaa-aikaa vietettiin yksin keskimäärin kaksi ja puoli tuntia eli 36 prosenttia 10 vuoden takaisesta vapaa-ajan kokonaismäärästä.

Miehet viettivät vapaa-aikaa yksin keskimäärin 46 prosenttia vapaa-ajasta. 10 vuotta sitten miehet viettivät 36 prosenttia vapaa-ajastaan yksin.

Naisten vapaa-ajan vietto yksin on lisääntynyt 36 prosentista 41 prosenttiin.

Onko sosiaalinen pääoma vähentynyt Suomessa?

Miksi yksinolo on lisääntynyt? Syitä on varmasti monia. Yhteiskunta­tutkijat väittävät (ks. esim. Beck 1995), että käynnissä oleva yhteiskunnallinen muutos luo yksilöiden käyttäytymiselle uusia vapauksia suhteessa käyttäytymistä suuntaaviin traditioihin ja normeihin. Ne lisäävät elämäntapojen valitsemisen mahdollisuuksia, mutta luovat vastaavasti myös enemmän epävarmuutta ja epäjatkuvuutta. Tästä näkökulmasta katsottuna yksinolon lisääntyminen on osa yleistä yksilöllistymistä (Saari 2009, 89).

Ihmiset ehdollistavat sosiaaliset suhteet niistä saataviin välittömiin hyötyihin, eivätkä pitkäjänteiset sitoumukset enää rajoita yksilöiden valintoja, olipa kyse parisuhteesta, ystävistä, naapureista tai opiskelu- ja työtovereista. Saaren mukaan tämä näkemys tekee aikaisempaa näkyvämmäksi sosiaalisten suhteiden haurastumisen, epäjatkuvuuden ja sopimuksen­varaisuuden.

Vaikka yksilöllistymistä koskevien väitteiden empiirinen perusta on jossain määrin ohut, jotkut empiirisesti todennettavat ilmiöt selvästi tukevat yleistä yksilöllistymisen teoriaa. Yksin asuminen on viimeisen 10 vuoden aikana lisääntynyt: Suomessa on tällä hetkellä yli miljoona yksinasuvaa ihmistä (Tilastokeskus 2009).

Yksin asumisen lisääntyminen kertoo muutoksesta elämän­kaaressa: opiskeluajat ovat pidentyneet, perheen perustamisen ajankohta on siirtynyt myöhemmäksi, avioerot ovat lisääntyneet ja eliniän pidentyessä vanhuusiän yksin asuminen on yleistynyt. Yhteiskunnan vaurastuminen mahdollistaa yhä useammalle yksin asumisen vaihtoehdon, mikä luonnollisesti on positiivinen ilmiö. Kuitenkin yksin asuminen saattaa vähentää mahdollisuutta saada sosiaalista tukea.

Myös ansiotyöhön käytetyn ajan vähenemisellä saattaa olla vaikutusta yksinolon lisääntymiseen; Suomessa taloudellisen taantuman seurauksena ansiotyöhön käytettiin vuosina 2009 – 2010 vähemmän aikaa kuin kahdella edellisellä vuosikymmenellä (Pääkkönen & Hanifi 2011, 24).

Perinteisesti ansiotyön tekeminen on ollut suomalaisille keskeinen arvo, ja työelämässä rakentuu merkittävästi sosiaalista pääomaa. Lisäksi ajan­käyttö­tutkimuksen tulosten mukaan työttömät osallistuvat kansalais­yhteiskuntaan kuten vapaaehtois­työhön työllisiä vähemmän.

Yksin viettävät eniten aikaa 65 vuotta täyttäneet naiset. Tämä selittyy osittain naisten miehiä korkeammalla keskimääräisellä eliniällä, joten leskeksi jääneitä, yksin asuvia ikääntyneitä naisia on huomattavasti miehiä enemmän. 75 vuotta täyttäneistä naisista leskiä on lähes 60 prosenttia ja miehistä noin 20 prosenttia. (Andersson & Saarikalle 2013, 40.)

Useiden tutkimusten tulokset osoittavat, että avioliitto tarjoaa paljon sosiaalista tukea, joka auttaa ikääntyneitä selviytymään kotona pitkään. Omaishoitaja on useimmiten nainen, ja miehen mahdollisuudet asua kotona joutumatta laitoshoitoon ovat suuremmat kuin naisen. Nykyään avioliitto ei kuitenkaan enää ole elämäntavan normi, vaan yksin asuvien määrä lisääntyy koko ajan. Tulevaisuudessa on mahdollista, että avioliiton tuoma suotuisa vaikutus ikääntyneiden mahdollisuuteen asua kotona heikkenee. (Andersson & Saarikalle 2013, 40 – 41.)

Yksin oleminen näyttää lisääntyneen myös muualla kuin Suomessa: esimerkiksi Ranskassa tehty ajan­käyttö­tutkimus osoittaa yksin vietetyn ajan televisiota katsellen lisääntyneen (Nabli & Ricroch 2013). Suomessa television katselu ei ole lisääntynyt viimeisen 10 vuoden aikana. Sen sijaan naisten ja miesten tietokoneen käyttö on lisääntynyt runsaasti kaikissa ikäryhmissä. Tämä luultavasti osaltaan aiheuttaa fyysisesti yksin vietetyn ajan lisääntymistä.

Internet mahdollistaa uudenlaisia sosiaalisuuden muotoja. Tuomi (2005, 158 – 159) toteaa, että internet jatkaa ja täydentää muita sosiaalisuuden tapoja, ja vain harvoin virtuaaliset yhteisöt elävät pelkästään sähköisen viestinnän varassa.

Tilastokeskuksessa tehtävän väestön tieto-­ ja viestintä­tekniikan käyttö -tutkimuksen tulosten mukaan joka toinen suomalainen on mukana jossakin verkko­yhteisö­palvelussa ja heistä lähes kaikilla verkkoyhteisön seuraaminen liittyy ystävyys- tai tuttavuussuhteisiin (Kohvakka 2013, 60 – 61).

Miesten ja naisten verkkososiaalisuus rakentuu eri tavoin. Erityisesti naisten verkkoystävät koostuvat enimmäkseen sukulaisista ja ystävistä, kun taas miesten verkkoystävien joukossa on harrastus- ja järjestö­toiminnan kautta syntyneitä kontakteja enemmän kuin naisilla (Melkas 2013, 63). Naiset siis näyttävät rakentavan enemmän sitovaa ja miehet silloittavaa sosiaalista pääomaa myös verkossa.

Mitä seurauksia yksin olemisen lisääntymisellä voisi olla? Todennäköisesti kyse on useimmiten sosiaalisten suhteiden uudelleen järjestäytymisestä esimerkiksi internetin välityksellä, eikä yksinolon yleistymisellä silloin ole vaikutusta enemmistön hyvinvointiin. Tällöin ei voida puhua sitovan sosiaalisen pääoman laskusta koko väestön tasolla.

Silloittava sosiaalinen pääoma ei myöskään näytä olevan vähenemässä Suomessa: yhdistys­osallistuminen, vapaaehtoistyön tekeminen ja epävirallisen avun antaminen sukulaisille ja ystäville ovat samaa luokkaa kuin aikaisemminkin. Myös luottamus ihmisiin yleisesti on Suomessa kansainvälisesti vertailtuna korkealla tasolla. (Hanifi 2013.)

Yksinolon lisääntyminen saattaa kuitenkin altistaa jotkut väestöryhmät yksinäisyydelle ja sen myötä myös sosiaalisen tuen puutteelle, jolloin voidaan puhua sitovan sosiaalisen pääoman lasku­suuntauksesta näiden ryhmien kohdalla.

Saaren (2009, 122 – 125) mukaan tietyt tekijät altistavat yksinäisyydelle. Sekä nuoret että vanhat kokevat yksinäisyyttä enemmän kuin työikäiset. Yksin asuminen on selkeästi yksinäisyydelle altistava elämäntapa, kun taas suuressa perheessä koetaan hyvin harvoin yksinäisyyttä.

Asuinpaikalla on myös vaikutusta: yksinäisyys on erityisesti suurten kaupunkien ja haja-­asutus­alueiden ongelma. Sekä koulutus että ansiotyö vähentävät riskiä kärsiä yksinäisyydestä. Myös etniset ryhmät ja maahanmuuttajat kokevat yksinäisyyttä enemmän kuin valtaväestö.

Saari toteaa, että tulevaisuudessa joudutaan yhä enemmän pohtimaan, miten sosiaaliset suhteet tulevat muokkautumaan talouden ja markkinoiden hallitsemassa yhteiskunnassa. Keskeisiä kysymyksiä ovat tällöin esimerkiksi työ-, asumis- ja ihmis­suhde­markkinoiden muutokset, jotka tulevat todennäköisesti tulevaisuudessa kiihtymään. Miten voimakkaasti nämä erilaiset siirtymät tulevaisuudessa vaikuttavat sosiaalisiin suhteisiin ja sen myötä sosiaalisen pääoman rakentumiseen, on vielä toistaiseksi selvittämättä.

Kirjoittaja on tutkija Tilastokeskuksen väestö- ja elinolotilastot -yksikössä.

Lähteet:

Andersson, Sirpa & Saarikalle, Kristiina 2013. Ikäihmiset kotona – yhdessä ja erikseen. Hyvinvointikatsaus 2/2013.

Beck, Ulrich 1995. Politiikan uudelleen keksiminen – kohti refleksiivisen modernisaation teoriaa. Teoksessa: Ulrich Beck & Anthony Giddens & Scott Lash. Nykyajan jäljillä. Tampere: Vastapaino.

Ellonen, Noora 2008. Kasvuyhteisö nuoren turvana. Sosiaalisen pääoman yhteys nuorten masentuneisuuteen ja rikekäyttäytymiseen. Tampere: Tampereen yliopisto.

Hanifi, Riitta 2013. Voluntary work, informal help and trust: Changes in Finland. Procedia Social and Behavioral Sciences 72.

Kankainen, Tomi 2007. Yhdistykset, instituutiot ja luottamus. Jyväskylä Studies in Education, Psychology and Social Research 326. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto.

Kohvakka, Rauli 2013. Yhteisöpalvelut istuvat suomalaiseen sosiaalisuuteen. Hyvinvointikatsaus 2/2013. http://tilastokeskus.fi/artikkelit/2013/art_2013-06-03_001.html.

Melkas, Perttu 2013. Yhteisöpalveluiden paradoksi: naiset aktiivisia, miehillä paljon ystäviä. Hyvinvointikatsaus 2/2013. http://tilastokeskus.fi/artikkelit/2013/art_2013-06-03_008.html.

Melkas, Tuula 2009. Suomalaisten yksityiselämän sosiaalisuudesta. Teoksessa: Mirja Liikkanen (toim.). Suomalainen vapaa-aika. Arjen ilot ja valinnat. Helsinki: Gaudeamus.

Nabli, Fella & Ricroch, Layla 2013. Spending More Time Alone in Front of TV Screens. Paris: INSEE. http://www.timeuse.org/node/6629.

Putnam, Robert D. 2000. Bowling alone: The collapse and revival of American community. New York: Simon & Schuster.

Pääkkönen, Hannu 2006. Vapaaehtoistyö, naapuriapu ja sosiaalinen kanssakäyminen. Teoksessa: Laura Iisakka (toim.). Sosiaalinen pääoma Suomessa. Tilastokatsaus. Helsinki: Tilastokeskus.

Pääkkönen, Hannu & Hanifi, Riitta 2011. Ajankäytön muutokset 2000-luvulla. Helsinki: Tilastokeskus.

Saari, Juho 2009. Yksinäisten yhteiskunta. Helsinki: WSOYpro OY.

Tilastokeskus 2009. Ajankäyttötutkimus 2009. http://tilastokeskus.fi/til/akay/index.html.

Tuomi, Ilkka, 2005. Yhteisöllisyyden paluu tieto­yhteis­kuntaan. Teoksessa: Antti Hautamäki & Tommi Lehtonen & Juha Sihvola & Ilkka Tuomi & Heli Vaaranen & Soile Veijola. Yhteisöllisyyden paluu. Helsinki: Gaudeamus.


Sivun alkuun >>

Kommentit (0 kommenttia)